EKO-koulutus RK-Asuntojen ekovastaaville ja vastuuasukkaille
09.03.2009 12:50:00
Helmikuussa pidettiin RK-Asuntojen ekovastaaville ja vastuuasukkaille suunnattu käytännönläheinen ekologisiin asioihin paneutuva koulutus. Läsnä oli edustus jokaisesta RK-Asunnosta eli yli 40 henkilön vahvuus.
Asiantuntijan ABC:ssä esiteltiin Helsingin kaupungin ympäristökeskuksen Silja Sarkkisen laatima aineisto ”Eko-arkeen pienillä teoilla”. Kuulijoita heräteltiin kysymyksellä ”Mikä merkitys luonnolla ja ympäristöllä on minulle?”. Vastauksia etsittiin koko porukan voimin ja kerrotiin niistä käytännönläheisin esimerkein.

Esille nousivat arkipäiväiset asiat, kuten se miksi lajittelu on tärkeää, mitä energiaa säästäviä tuotteita on saatavilla, vettä ei tule juoksuttaa turhaan, ostoksille voi ottaa mukaan kangaskassin ja valmiiksi mietityn ostoslistan, hankinnoissa tulisi suosia ympäristömyönteisiä tuotteita ja tulisi miettiä millä kulkuvälineillä liikumme paikasta toiseen. Kimppakyytien suosiota tulisikin lisätä ja lihasvoimalla eli kävellen tai pyöräillen voi taittaa lyhyemmät matkat.
RK-Asunnot Kiikkaistentien ja Seppolan toiminnasta saimme hyviä esimerkkejä muidenkin käyttöönotettavaksi.
Jokaiseen RK-Asuntoon lähti osallistujien mukana tuhti tietopaketti. Ekovastaavia pyydettiin esittelemään asia muille asukkaille ja ryhmäkodeissa yhdessä sovittavan talon omat pelisäännöt. Ne tulee kirjata aineistossa olevalle EKO-kortille ja laittaa asuntolassa esille.
- Idean logolle antoi Jimmy, joka ei ole äidinkieleltään suomenkielinen. Hän huomasi Rinnekoti-sanassa olevan eko-termin, Marja Koskiniemi kertoo. Jimmy Doyle on myös suunnitellut RK-Asuntojen eko-esitteen.
RK-Asunnoissa yksi tämän vuoden yhteisistä pääteemoista on ekologisuus. RK-Asuntojen arjessa on pyritty ja jatkossa pyritään entistä paremmin huomioimaan ekologisuus, ympäristöasiat ja taloudellisempi kulutus