Lakiston hoitokodit

09.03.2009 11:00:00
Hoitokodeissa eri-ikäiset kehitysvammaiset asiakkaat saavat tarvitsemansa ympärivuorokautisen hoito- ja asumispalvelun. Hoitokotiasumisen tarpeen taustalla on esimerkiksi vaikea- ja/tai monivammaisuus, pitkäaikaissairaus, mielenterveysongelmat, vaikeasti tulkittava käyttäytyminen tai autismiin liittyvät palvelutarpeet. Hoitokotien palvelujen sisältöjä kehitetään jatkuvasti vastaamaan kysyntää ja tarvetta.
 
Ajankohtaisina painopiste-alueina ovat kasvavaan tilapäishoidon kysyntään vastaaminen ja erityisen vaativien asiakasryhmien palvelujen kehittäminen ja lisääminen. Rinnekodin Lakiston alueen hoitokoteja remontoidaan ja saneerataan ahkerasti; tällä hetkellä on meneillään hoitokeskuksen B-siiven putkiremontti. Neljäkerroksinen B-siipi remontoidaan kahdessa erässä; työn alla ovat tällä hetkellä kaksi alinta kerrosta, joista ovat tilapäishoitoa tarjoava Kompassi (entinen Alarinne) ja hoitokoti Pikkurinne muuttaneet pois remontin alta. Pikkurinne palaa B-siiven remontoituihin tiloihin työn valmistuttua syyskuussa 2009, mutta Kompassi jää pysyvästi nykyisiin tiloihin. Kompassin entisiin tiloihin hoitokeskukseen valmistuu remontin myötä infektio-yksikkö, jossa on asianmukaiset tilat hoitaa mm. eristyshoidossa olevia asiakkaita.

Kaikki ajankohtaiset

Rinnekodintie 10, 02980 ESPOO
P: (09) 855 11, arkisin 8 – 16
F: (09) 855 1240
S: etunimi.sukunimi@rinnekoti.fi