Lakiston hoitokodit
Lakiston hoitokodit ovat keskellä kaunista maaseutua Suomen toiseksi suurimmassa kaupungissa. Alueelle vuosikymmenten aikana rakentunut yhteisö tarjoaa kehitysvammaisille asuinympäristön, jossa erilaisista toimintakyvyn rajoituksista huolimatta on mahdollisuuksia osallistua ja tulla ymmärretyksi.
Lakiston hoitokodeissa eri ikäiset kehitysvammaiset saavat tarvitsemansa ympärivuorokautisen kokonaishoidon. Hoidon perusta on asiakaslähtöisyys ja tieteellinen ja kokemuksen kautta saatu riittävä näyttö.
Asiakkaista yhä suurempi osa tulee hoitokotiin lyhytaikaiselle tutkimus- ja hoitojaksolle määräajaksi, esimerkiksi perheen jaksamista tukevaan tilapäishoitoon. Osalla kehitysvammaisia avun ja hoidon tarve on jatkuvasti niin suuri että hoitokodista muodostuu heille pysyvä, turvallinen koti. Pysyvän hoitokotiasumisen taustalla voi olla esimerkiksi vaikea- ja/tai monivammaisuus, pitkäaikaissairaus, mielenterveysongelmat, vaikeasti tulkittava käyttäytyminen tai autismiin liittyvät palvelutarpeet.
Laitoshoitoon sisältyy asumisen ja terveydenhoidon lisäksi yksilöllisen tarpeen mukainen hoito ja ohjaus. Asiakaskohtaisen hoito- ja kuntoutussuunnitelman mukaan laitoshoitoon voi sisältyä lisäksi työ- ja päivätoimintaa, kuntoutuspalveluja, Rinnekodin erityisasiantuntijoiden palveluja, tutkimuspalveluja sekä perusopetusta kouluikäisille.
Laitoshoidon toimintayksikköjä ovat
- liikuntavammaisten yksiköt
- vaikeavammaisten, käytökseltään vaikeasti tulkittavien ja/tai avuttomien yksiköt
- sosiaalista ja asumispalveluihin valmentavaa kuntoutusta tarvitsevien yksiköt.
Vaativassa laitoshoidossa palvelun pääsisältö vastaa laitoshoitoa. Yksiköt ovat kuitenkin pitkälle erikoistuneet erilaisten asiakasryhmien hoitoon. Vaativassa laitoshoidossa huolehditaan myös erityistä asiantuntemusta edellyttävistä arvioinneista ja tarvittavasta hoidosta, esimerkiksi tahdonvastaisen hoidon tai lastensuojelun alueilla.
Vaativan laitoshoidon toimintayksiköitä ovat
- alle kouluikäisten ja kouluikäisten vaikea- ja monivammaisten ja pitkäaikaisten lasten yksiköt
- autististen, vaikea-asteisesti haastavasti käyttäytyvien lasten, nuorten ja aikuisten yksiköt
- vaikea-asteisesti haastavasti käyttäytyvien mielenterveysongelmaisten nuorten ja aikuisten yksiköt
- kehitysvammaisten mielenterveyskuntoutujien yksiköt
- kuurosokeiden ja näkövammaisten yksikkö.
Yhteystiedot
Hoitotyön johtaja Katri-Piia Rajala
Puh. (09) 855 1279, 044 770 0169
katri-piia.rajala(at)rinnekoti.fi
Palvelupäällikkö Hanna Myllymäki
Puh. (09) 855 1420, 040 178 2285
hanna.myllymaki(at)rinnekoti.fi
Hoitotyön koordinaattori
Eeva Liisa Hämeenheimo
Puh. 050 466 0030
eeva-liisa.hameenheimo(at)rinnekoti.fi