AJANKOHTAISTA BLOGIT RINNEKOTI 90v OTA YHTEYTTÄ ANNA PALAUTETTA



Artikkeli

Lakiston Toimintakeskus Martissa tapahtui työpäivän aikana

Tällä viikolla pohdimme yhdessä tärkeimpiä yhteisiä sopimuksia, joita noudatamme työpäivien aikana Toimintakeskus Martissa. Kävimme vilkasta keskustelua kaikista niistä tekijöistä, mitkä rakentavat yhteistä hyvää työpäivää.

Ystävällinen ja toisen huomioiva käytös nousi tärkeäksi aiheeksi. Heti aamusta toivotetaan kaikille hyvää huomenta ja kuunnellaan, mitä toisella on asiaa. Ystävien kunnioittaminen ja avun antaminen tarvittaessa olivat myös tärkeitä asioita.

Alihankintatöissä täytyy muistaa olla tarkkana ja noudattaa annettuja ohjeita. Kaikkien osallistuminen yhdessä töihin koetaan tärkeänä yhteishengen rakentajana.

Ruokailussa on hyvä muistaa toisia huomioiva käytös jonossa. Odotetaan omaa vuoroa ja jonoon mennään omassa ryhmässä. Ruokaa otetaan monipuolisesti ja sopiva määrä minkä jaksaa syödä.

Toimintakeskus Martissa käy vierailijoita tutustumassa toimintaamme. Heidät toivotamme tervetulleeksi ja esittelemme itsemme. Voimme kysyä vierailijoilta mistä he tulevat, sanomme heille kiitos ja näkemiin.

Välillä työpäivänä voidaan tehdä myös asioita, jotka eivät ole niin mieluisia, mutta teemme niitä silti.

Iloista ja toimeliasta työviikko kaikille toivottaa Toimintakeskus Martin väki

Lisää uutisia