AJANKOHTAISTA BLOGIT OTA YHTEYTTÄ ANNA PALAUTETTA



Artikkeli

Vuoden Aino Sergei Starovoitov kannustaa: Kysy työkavereilta, miten menee

Rinnekodissa myönnetään perinteisesti Vuoden Aino -palkinto työntekijälle, joka muun muassa edistää työyhteisössään hyvää ja turvallista työpäivää. Tänä vuonna palkinnon sai Maurinkodissa ohjaajana työskentelevä Sergei Starovoitov. Tunnustuksen myötä Sergei kokee yhä varmemmin olevansa hänelle oikeassa työssä, oikeiden ihmisten keskellä.

Vuoden Aino valitaan henkilökunnan ehdotusten pohjalta. Sergein kollegat Maurinkodista kertoivat ehdotuksessaan muun muassa näin: ”Sergei rauhoittaa ystävällisellä olemuksellaan ilmapiiriä”, ”Sergein ei ole tarvinnut opetella toimimaan Rinnekodin arvojen mukaan, sillä ne ovat hänellä selkäytimessä”, ”Toiminnallaan hän kannustaa myös muita rohkeasti haastamaan itseään ja oppimaan tekemällä”.

Sergein kanssa jutellessa käy selväksi, että perustelut eivät ole keksittyjä. Melko lyhyen työuran aikana Sergei on ottanut paikkansa Maurinkodin ohjaajana ja osana työyhteisöä. Maurinkodin työyhteisö on hyvin monimuotoinen ja työntekijöitä on paljon, mikä tuo Sergein mielestä oman mielenkiintoisen lisänsä työpäiviin. Hän näkee, että toimiva työyhteisö on sellainen, jossa annetaan ja otetaan vastaan apua toisilta.

- Asiakkaiden ja työtovereiden kanssa toimiminen, ystävällisyys ja auttaminen on minulle luonnollista. Ohjaajana työskentely on paljon yhteistyötä ja toisilta oppimista. Joskus kun esimerkiksi näen toisen ohjaajan tekevän jonkun jutun toimivalla tavalla, pyrin omaksumaan toimintatavan omaan työskentelyynikin. Haluan oppia ja kehittyä, ja siksi tämä työ onkin niin mahtavaa, Sergei toteaa.

Sergei on kotoisin Venäjän Petroskoista. Reilu viisi vuotta sitten hän muutti Kotkaan, jossa kuuli silloiselta työtoveriltaan Rinnekodista. Hän laittoi avoimen hakemuksen, muutti Espoon Lakistoon ja pian olikin jo töissä Maurinkodissa. Muutokset elämässä ovat tapahtuneet nopeasti, mutta se ei ole Sergeitä huolettanut. Työtovereiden lisäksi Sergei kiittää omaa esimiestään siitä, että on saanut kasvaa sellaiseksi ohjaajaksi kuin nyt on.

- Esimies luo työympäristön, jossa meidän työntekijöiden on hyvä ja luotettava olla. Vaikka me työntekijät olemme melko kirjava joukko, hän osaa yhdistää meidän toimintatapamme ja antaa suuntaa eteenpäin. Sitä arvostan. Ja sitä, että otetaan toisemme huomioon. Vaikeakin päivä voi kirkastua, kun kysyy yksinkertaisesti toiselta, että miten menee, Sergei naurahtaa.

Yhdessä juhlien

Vuoden Ainon valinta on Rinnekodissa jo hyvin perinteinen asia ja vuosittain palkinnon saajaksi ehdotetaan useita henkilöitä. Kriteereinä Vuoden Ainon valinnalle on muun muassa se, että työntekijä työskentelee Rinnekodin arvojen mukaan, hän on sitoutunut tehtäväänsä Rinnekodin asiakkaiden hyvän elämän varmistamisessa, hän edistää asiakkaiden itsemääräämisoikeutta ja osallisuutta sekä on halukas kehittämään ja kehittymään. 

Ainon nimipäivän aikoihin järjestetään Rinnekodilla tilaisuus, jossa palkitaan Vuoden Aino sekä muistetaan pitkän työuran tehneitä rinnekotilaisia. Tänä vuonna 10-35 vuotta työskennelleitä henkilöitä oli yhteensä 39. Myös viisi vuotta työskennelleitä rinnekotilaisia on muistettu heidän omissa yksiköissään ja heitä oli yhteensä 68 työntekijää.

Lisää uutisia