AJANKOHTAISTA BLOGIT OTA YHTEYTTÄ ANNA PALAUTETTA



Artikkeli

Jani on työharjoittelussa Leipätehtaan kanttiinissa

Jani Leinonen aloitti työharjoittelun Kaikukadun Leipätehtaan Kanttiinissa huhtikuun puolenvälin paikkeilla. Nyt hän työskentelee 20 tuntia viikossa, ja jos kaikki menee suunnitelmien mukaan, hän työllistyy lounasravintolaan ja jatkaa ainakin pitkälle vuoteen 2017 asti. Jani on käynyt Vallilan ammattikoulun rakennuslinjan ja harjoittelee nyt uutta alaa vakavissaan.

Jani siirtyi Kanttiiniin suoraan kaupan kassalta. Vaihto tapahtui lennosta, sillä työsopimus kaupassa loppui ja Kanttiinissa tarvittiin työväkeä. Paula Koskelainen-Nordberg, Janin työhönvalmentaja, löysi harjoittelupaikan lounastauollaan Pitäjänmäen Kanttiinissa. 

– Ruokailun lomassa jututin paikan henkilökuntaa ja kerroin, että etsin työpaikkaa eräälle harjoittelijalle. Paikka oli minulle ennestään tuttu, sillä olimme käyneet aiemmin työtoiminnan ryhmän kanssa haravoimassa lounasravintolan ison sisäpihan. Pitäjänmäen Kanttiinin henkilö ehdotti, että olisin yhteydessä Leipätehtaan Kanttiiniin. Niin sitten soitin ja tässä sitä nyt ollaan, Paula kertoo iloisena. 

Janin tehtäviä ovat tiskaus, tukkukuorman purkaminen, ruokalinjaston täyttäminen ja siivous, aamiaisen poiskattaus, vesipullojen täyttäminen ja kahvituksien toimittaminen. 

– Olin Janin mukana kolme ensimmäistä päivää. Neljäntenä päivänä kävin tarkistamassa, miten työnteko sujuu. Seuraavalla viikolla kävin tapaamassa Jania kahdesti, kolmantena työviikkona olin yhden päivän paikalla. Silloin harjoiteltiin tehtäviä, joita tehdään erityisesti lounaskiireiden aikaan. Tämän jälkeen olen käynyt tapaamassa Jania kerran viikossa, Paula kertoo.

Aluksi tiskilinjaston kanssa oli haasteita, mutta nyt Jani Leinonen pärjää hommassa hyvin.
Aluksi tiskilinjaston kanssa oli haasteita, mutta nyt Jani Leinonen pärjää hommassa hyvin.

Jani kertoo, että Kanttiini on hyvä työpaikka. 

– Täällä on hyvä työilmapiiri, tänne pääsee helposti, täällä on mukavat asiakkaat ja työkaverit. On tosi helppo tehdä työtä, kun se kerrotaan niin hyvin. Mä teen aina mitä käsketään, Jani sanoo ja vinkkaa silmää Ami-pomolleen. 

– Tämä on hektinen työpaikka. Koko ajan pitää tietää, missä pitää olla. Me harjoittelemme Janin kanssa vielä sitä, että hän osaa laittaa tehtävät kiireellisyysjärjestykseen.  Aluksi haasteena oli tiskilinjaston sotkuisimmassa päässä lavuaarin tyhjennys kaikesta epämääräisestä. Siinä kohtaa tarvittiin realistista puhetta: ”Sun on pakko laittaa käsi tonne ja tyhjentää tukos, jos haluat saada tämän työpaikan”, muistelee Paula nyt jo hymysuin Janille työn tekemisen alkua.

Kaupan kassatöitä varten Jani suoritti ikärajapassin. Kesällä vuorossa oli hygieniapassin suorittaminen, jonka testistä hän pääsi ansiokkaasti läpi. Testiä varten Jani harjoitteli hygienia-asioita työhönvalmentajansa kanssa. Testi oli sama kuin kaikilla muillakin, mutta aikaa vastaamiseen oli kaksi tuntia, ja työhönvalmentaja sai lukea kysymykset. 

Paulalla on pitkä kokemus hygieniapassin testeihin valmistautumisesta. Työn ohella hän suoritti työvalmentajan erikoisammattitutkinnon ensimmäisten opiskelijoiden joukossa vuonna 2014 ja Rinnekoti-Säätiön työllistymistä ja osallisuutta edistävien palvelujen työhönvalmentajana hän aloitti viime tammikuussa. 

– Työhönvalmentaja on töissä asiakasta varten. Tärkeintä on, että hän tunnistaa työpaikan säännöt ja pystyy välittämään ne harjoittelijalle. Työhönvalmentajan tehtävänä on varmistaa, että harjoittelija suoriutuu tehtävistään työnantajan vaatimalla tavalla. Hän laatii harjoittelijan kanssa ohjeita ja työjärjestyksiä ja auttaa työtehtävien pilkkomisessa pienempiin kokonaisuuksiin. Työhönvalmentaja tutkii tehtävää työtä koko ajan ja koettaa mielessään pohtia, miten voisi ratkaista eteen tulevia pulmia harjoittelijan kanssa yhdessä, Paula kertoo. 

Leipätehtaan Kanttiinin ravintolapäällikkö Ami Nuutinen on tyytyväinen työhönvalmentajan apuun.
Leipätehtaan Kanttiinin ravintolapäällikkö Ami Nuutinen on tyytyväinen työhönvalmentajan apuun.

Ami Nuutinen on Leipätehtaan Kanttiinin ravintolapäällikkö ja Janin esimies. Hän kertoo, että Kanttiinissa käy päivittäin 120–160 henkilöä lounaalla. Lisäksi sieltä toimitetaan kahveja ja leivoksia eri tilaajille. Kanttiinissa on ollut lyhyen historiansa aikana paljon erilaisia harjoittelijoita ja se on tuttua koko työyhteisölle. 

– Nyt harjoittelijan mukana on työhönvalmentaja ensimmäistä kertaa koko ajan. Pinkka on pysynyt hyvin kasassa, eikä minun ole tarvinnut olla ylimääräisenä ohjaamassa. Ensin ajattelin, että on hankalaa, kun joku ylimääräinen ihminen pyörii jaloissa. Nyt on kuitenkin osoittautunut, että työhönvalmentaja on ollut hyvä juttu, Ami kertoo. 

Kaikkien työyhteisössä pitää sitoutua harjoittelijoiden perehdyttämiseen. Myös Kanttiinin kokki Wanna Klinsrisuk ja ravintolatyöntekijä Enni Nenonen ovat perehdyttäneet Jania vuorollaan eri tehtäviin. Kanttiinin myönteisen työilmapiirin ovat huomanneet myös kahvila-lounasravintolan asiakkaat ja he ovat sanoneet Amille: ”Vitsi, sulla on joku myönteinen poika siellä.” 

– Janilla on ollut hyviä ideoita, joita me ollaan voitu ottaa käyttöön täällä, Ami jatkaa ja pyyhkäisee kädellään pöydällä olevat leivänmuruset lautaselle ja nousee lähteäkseen. Lounastauko on loppunut ja keittiötä valmistellaan kohti sulkemisaikaa. Janikin lähtee viemään essunsa vaatekaapille ja pukemaan siviilivaatteet päälle. Yksi työharjoittelupäivä on päättynyt.

Teksti ja kuvat | Maija Rimpiläinen

Artikkeli on julkaistu alun perin Rinneviestissä 3/2016.

Lisää uutisia