2.12.2021

Asiakkaat ja ammattilaiset äänessä -podcast, osa 8

Rinnekodin Asiakkaat ja ammattilaiset äänessä -podcast-sarjassa ajatuksiaan pääsevät jakamaan kehitysvammaiset ja autisminkirjon henkilöt sekä heidän ohjaajansa eli ammattilaiset, jotka työskentelevät kehitysvamma-alalla. Nyt julkaistussa kahdeksannessa jaksossa puhutaan tärkeästä aiheesta, itsemääräämisoikeudesta.

Kuuntele podcast tästä

Itsemääräämisoikeus on perus- ja ihmisoikeus, josta säädetään perustuslaissa, YK:n vammaissopimuksessa ja kehitysvammalaissa. Itsemääräämisoikeuden tukeminen sekä vahvistaminen on esimerkiksi kehitysvamma-alan työntekijöiden velvollisuus.

Toimintakeskus Lyylin ohjaaja Henriikka Ervelius kertoo, miten hän tukee asiakkaiden itsemääräämisoikeuden toteutumisessa arjessa ja mitä sitten, jos joku asiakas haluaisi tehdä esimerkiksi niin sanotusti “huonon päätöksen”. Asiakas Sari pohtii itsemääräämisoikeuden toteutumista omalla kohdallaan ja kertoo myös, miten hän on saanut tukea muun muassa raskaassa muuttoprosessissa.

Kehitysvammaisten itsemääräämisoikeuden toteutumista pohtii myös asiakas Iivari, joka kokee että parantamisen varaa olisi yhteiskunnallisella ja jopa maailmanlaajuisella tasolla.

“Se (kehitysvammaisten itsemääräämisoikeuden toteutuminen) tuntuu olevan kysymys, mikä tuntuu olevan hyvin ristiriitainen tässä yhteiskunnassa ja monessa muussakin maassa. Se on maailmanlaajuinen ongelma itseasiassa. ” pohtii Iivari.

Aiheeseen liittyvät