31.5.2021

Asiakkaiden tekemiä tuotteita myyntiin Woodbekan pajapuotiin Vihdissä

Vihdin Otalammella idyllisessä maalaisympäristössä sijaitsevasta Woodbekan pajapuodista voi jatkossa ostaa myös Rinnekodin asiakkaiden tekemiä tuotteita. Myynnissä on muun muassa Taitoliinassa ja Kulttuuriryhmässä tehtyjä tekstiili- ja keramiikkatuotteita sekä metsä– ja puutarharyhmän yhteistyössä tekemiä linnunpönttöjä, myöhemmin myös hyönteishotelleja. Sekä Pajapuodin omistaja Saara Katter että Rinnekodin erityisohjaaja Aki Paavola ovat iloisia alkavasta yhteistyöstä.

Kuusi ihmistä ja koira seisovat vanhan tallirakennuksen edessä.

Rinnekodin asiakkaita kävi toimittamassa tuotteita myyntiin Woodbekan pajapuotiin. Woodbekan yrittäjät Bernd ja Saara Katter toivottavat kaikki tervetulleeksi ostoksille.

”Kaikki pajassa myytävät tuotteet ovat noin 20 kilometrin säteellä toimivien yrittäjien tekemiä uniikkeja tuotteita. On hienoa saada lisää paikallisten toimijoiden tuotoksia myyntiin. Rinnekodin tuotteet sopivat oikein hyvin pajan kokonaisuuteen”, Saara Katter toteaa.

Aiemmin esimerkiksi Taitoliinan tekemiä tuotteita on voinut ostaa ainoastaan Rinnekodin omista toimipisteistä Espoon Lakistossa tai erilaisista pop up -tapahtumista. Ulkopuolisten toimijoiden myötä tuotteille saadaan enemmän näkyvyyttä, mikä on hieno juttu etenkin itse tekijöille, asiakkaille.

”Toivottavasti mahdollisimman moni löytää tuotteemme myös tätä kautta. Yhteistyö on antanut lisäksi muunlaisia mahdollisuuksia, sillä yksi asiakkaistamme aloittaa pajalla työkokeilun elokuussa”, asiakkaiden kanssa tuotteita pajapuotiin toimittanut Aki Paavola kertoo.

Raikkaanvärisiä ommeltuja eläinhahmoja rivissä Woodbekan myyntipöydällä.

Raikkaanväristen eläinhahmot on suunnitellut eräs Rinnekodin asiakkaista. Nyt niitä voi ostaa myös Woodbekan pajapuodista.

Woodbekan pajapuoti on kesällä auki arkisin, mutta myös viikonloppuna kannattaa kurkistaa, onko omistajat paikalla.

”Kesällä pihalle tulee lampaita ja pajasta voi tuotteiden lisäksi ostaa kahvia ja jäätelöä”, Saara vielä mainitsee.

Lue lisää Woodbekasta ja pajapuodin aukioloajoista tästä linkistä.

Aiheeseen liittyvät