AJANKOHTAISTA BLOGIT OTA YHTEYTTÄ ANNA PALAUTETTA


Asiantuntijablogi

Asiantuntijablogi

Rinnekodin asiantuntijat kirjoittavat tässä blogissa ajankohtaisia näkökulmia kehitysvamma-alalta.

Kun sanat eivät riitä -draamapajan vapaaehtoiset lähtivät kentälle

Asiantuntijablogi Kehittäminen - 14.03.2019



Draamaohjaaja, erikoispuheterapeutti, KT Tuula Pulli koulutti AKA-hankkeen vapaaehtoisia draamaryhmän pitämiseen syvästi kehitysvammaisille ihmisille. Kun sanat eivät riitä -draamatyöpajasta vapaaehtoiset saivat läksyksi harjoitella draamaryhmän vetämistä ja muutamia kysymyksiä pohdittavaksi. Haasteen otti vastaan neljä vapaaehtoista ja he pitivät pareittain draamaryhmän eräässä helsinkiläisessä ryhmäkodissa.

 

draamapajassa asiakas voi valita roolin

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

Molemmissa draamaryhmissä päätettiin tehdä musiikkivideo. Ryhmäkodin asukkaiden toiveista kappaleiksi valikoituivat Tummat silmät, ruskea tukka - ja Ei itketä lauantaina –laulut. Draamavetäjäparit suunnittelivat, käsikirjoittivat ja vetivät draamaryhmät, ja nyt he kokoontuivat Itäkeskuksessa Stoan kerhohuoneeseen keskustelemaan kokemuksista draamaohjaaja Tuula Pullin kanssa.

Iltapäivällä pidetyt draamapajat kokosivat yhteen viidestä kuuteen asukasta hoitajineen. Toisella kertaa asukkaiden päivän paras terä oli jo poissa, sillä heillä oli takanaan jo päivätoimintapäivä. Miten tässä iltapäivän sinisen hetken tilanteessa olisi mahdollista saada ihmiset mukaan, suostumaan rooleihin ja valitsemaan tarjolla olevista vaihtoehdoista haluamansa?

Aloita tutusta, etene kohti tuntematonta

Palautetilaisuudessa katsoimme musiikkivideoita ja keskustelimme esille nousseista ajatuksista. Mistä uuden draamaryhmän kanssa kannattaa lähteä liikkeelle? ”Draamassa kannattaa lähteä liikkeelle tutusta asiasta ja hyväksyttää uusia ideoita vähitellen”, Tuula aloitti. Rekvisiittaa kannattaa olla harkitusti ja sen on hyvä olla tarpeeksi isoa, jotta usean on mahdollista havaita se. Aurinkona esimerkiksi voi olla iso keltainen kangas, joka levähtää esille, kun aurinko alkaa paistaa. Tai jos tarvitaan vahvaa kalanhajua, kannattaa piipahtaa kalatiskille ja hankkia muikkuja kädessä pidettäväksi ja haisteltavaksi. Tai tuoda metsää sisälle, jos ulos on mahdotonta mennä.

Miten draamatilanteesta saadaan mahdollisimman joustava ja virtaava? Kahdesta vaihtoehdosta tehtävä valinta on aina parempi kuin valinta monesta vaihtoehdosta. ”Jos on hirveästi vaihtoehtoja, draamahetken temposta tulee liian hidas ja sitten väsyy itsekin” sanoi eräs vapaaehtoinen.  Valinnat voivat liittyä rooleihin tai rekvisiittaan ja ne voivat olla esineitä tai kuvia.

Syvästi kehitysvammaisten ihmisten kanssa pidettävässä draamassa rituaalit ovat tärkeitä. Tuula Pulli suositteli, että jokaisen draamapajan aluksi jokainen osallistuva merkitään jollakin tietyllä merkillä - hatulla, korulla tai pyykkipojalla, mikä nyt milloinkin tilanteeseen sopii. Tämä merkki voi samalla toimia muistukkeena, jonka osallistuja saa mukaansa draamapajan päätteeksi. Jos joku joutuu lähtemään pois kesken draamapajan, on siihenkin hyvä luoda joku hyvästely, ettei ihminen vain katoa johonkin.

Leikkivarjo toimi musiikkivideo-draamapajoissa aloituksena. Se olikin hyvä, sillä se kokosi ihmiset yhteen ja jokainen oli näkyvästi osa yhteistä rinkiä. ”Suosittelen sen käyttöä, se voisi olla rituaali, joka toistuu kerrasta toiseen” Tuula sanoi. Leikkivarjosta tulee myös ilmavirta, joka tuntuu, siitä lähtee ääni, joka tekee valppaaksi ja sen liikuttamiseen on mahdollista usean osallistua.

Draamassa on hyvä olla jotakin konkreettista, jotta syntyy mielikuva tekemisestä. Ilman mielikuvaa ele voi olla liian abstrakti syvästi kehitysvammaiselle ihmiselle ja eleen toistaminen pelkkää matkimista. Jos draamaan tarvitaan halon hakkaamisen ele, on hyvä, että tämä tehdään konkreettiseksi esimerkiksi tuomalla draamaan halkoja.

Muureja, rekvisiittaröykkiöitä ja orpoutta

Joskus apuvälineistä muodostuu muuri ihmisten välille. Sammon taonta -työpajassa henkilön pyörätuolilla olevat bliss-taulut olivat kuin seinä ihmisen ja toisen ihmisen välillä. ”Niitten yli eikä ali pääse, ja sitten kun meni viereen, tuli aika neuvova olo” opettaja muisteli. Joskus on vaikea ohittaa teknisesti haastava tilanne, sitä pitää vain sietää - bliss-taulut ovat kuitenkin välttämättömiä kommunikaation toteutumiseksi.

Myös suuri määrä rekvisiittaa ja juonenkäänteitä voivat muodostua muuriksi. Tämän vuoksi roolimerkit, rekvisiitta ja muu tarpeisto on hyvä miettiä tarkoin ja pelkistää suunnitelmaa. Pelkistäminen antaa tilaa yllätyksille ja improvisaatiolle, se auttaa muistamista ja pitämään fokuksen itse tekemisessä.

Draamaryhmässä pohdittiin, miten draamasta tulisi kaikkien esitys, eikä vain esitys joillekin ihmisille. Vapaaehtoisille tuli pitämistään pajoista kokemus, että päähenkilöt jäivät pikkuisen orvoiksi. Nyt pohdittiinkin paljon, miten kaikki saisi mukaan ryhmään ja saisi heidät toimimaan ryhmässä.

Kinesteettistä empatiaa

Yhdessä kokeminen on draamassa kaikista tärkeintä. Tärkeämpää kuin tieto, on päästä käsiksi johonkin tunnetilaan ja kokea se yhdessä. Tämän vuoksi ideat tekemiseen on hyvä ottaa draamaan osallistuvasta joukosta. Jos yksi haluaa olla piilossa, voisi jokainen olla vuorollaan piilossa. ”Draamaohjaajan on hyvä katsoa, mitä ryhmässä on tekeillä ja ottaa se sitten mukaan ja työkaluksi. Näin yhden ihmisen jutusta tulee kaikkien yhteinen juttu”, Tuula sanoi ja jatkoi: ” On tietysti juttuja, joita ei kannata vahvistaa. Heijaamista ei kannata vahvistaa, mutta senkin voi ottaa mukaan, jos muuttaa sitä ja lisää siihen vaikka taputuksen.” Syvästi kehitysvammaisten ihmisten draamaryhmässä ei osallistujien välille helposti synny empatiaa. Se on kuitenkin mahdollista löytää yhteisen liikkeen avulla, silloin siitä tulee kinesteettistä empatiaa.

Mikä merkitys juonella on draamassa? Kehitysvammaiselle ihmiselle juoni voi olla samantekevää ja hän keskittyy herkemmin tunnelmassa olemiseen. Ohjaajalle juoni on tärkeämpi, sillä se auttaa keskittymään ja palauttamaan asioita mieleen. Joskus tarina voi olla tärkeä henkilökunnan vuoksi. Voi olla merkittävä kokemus, kun juoni nappaa mukaansa ja pääsee irti itsestä. Työyhteisöllisesti se voi olla hoitavaa, koska silloin saattaa päästä osalliseksi sellaisesta, jota ei yleensä tapahdu. ”Kun päästään toiseen todellisuuteen, me päästää vapauteen. Arjen minä ja arjen asiat unohtuvat, vaikka tunniksi”, Tuula pohti. Taidekokemuksia pitäisi saada kokea myös kehitysvammatyössä. ”Tämän takia olisi hyvä ottaa kaikki ohjaajat mukaan ihan täysillä, jotta kaikille tulee yhteinen kokemus”, vapaaehtoinen jatkoi siihen.

Jos draamassa on tarve kiinnittää huomio juoneen, kannattaa tarina jakaa episodeihin, joita voi toteuttaa vaikka vuorotellen. Vuorotellen tekeminen tarjoaa kummallekin osapuolelle katsojan ja katsomisen kohteena olemisen roolit. Vuorotellen tekeminen voi myös auttaa määrittämään, mihin kulloinkin katsotaan.

Moka on lahja

Draamassa lopputulos ei ole ennalta tiedossa. Toisin on näytelmässä, jossa kaikki on suunniteltua ja harjoiteltua. Draama on improvisaatiota, jossa tilanne rakentuu kaikkien ideoiden pohjalta. Improvisaatiossa ei pidä tyrmätä toisen ideaa, vaikka oma idea tuntuisi kuinka hienolta. ”Joskus näissä porukoissa pitää tehdä aloite, muuten ei tapahdu mitään”, Tuula pohti. Draamassa täytyy olla tilaa yllätyksille, siinä pitää osata luopua omista suunnitelmistaan. Draamassa todellisuutta on keskeneräisyys.

Draamassa ei mikään ole oikein tai väärin, hyvin tai huonosti. Sen vuoksi Tuula kehotti pohtimaan, millaista palautetta draamapajoissa voi antaa: ”Älä kehu, että olipa hyvä tai moiti, että olipa huono. Muista se, josta ensimmäisellä kerralla puhuttiin draamasopimuksen kohdalla: Moka voi olla lahja.”

”Valtavan hienoja draamapajoja te piditte ja heittäydyitte ihan todella rohkeasti tähän! Niinhän se on - vapaaehtoiset ovat perustaltaan rohkeita heittäytyjiä”, Tuula päätti palautetilaisuuden.

teksti ja kuva Maija Rimpiläinen, AKA-hanke


Lisää blogiartikkeleita

Pyöräilen, jotta kukaan ei jäisi yksin

Asiantuntijablogi Kehittäminen Yksilötarina - 18.06.2019


Ystävyyden suurlähettiläs Petri Virolaisella on ystäviä ympäri Suomea. Hänen ystävänsä eivät sukkuloi katujen ihmistungoksissa eivätkä chillaile viiht...

Lue lisää >

Inkluusio ja eksluusio hyvinvointialalla

Asiantuntijablogi - 30.05.2019

Mirikle Nousiainen, palvelualuejohtaja


Joukko Rinnekodin asiantuntijoita osallistui NNDR (Nordic Network on Disability Research) konferenssiin Kööpenhaminassa toukokuussa 2019. Suomen lisäk...

Lue lisää >

Granullaattirakeista huolisammakko

Asiantuntijablogi - 24.05.2019


AKA-hanke järjesti yhteistyössä Kehitysvammatuki57 ry:n kanssa sylipainotyöpajan. Työpajan tarkoituksena oli, että vapaaehtoinen suunnittelee ja valmi...

Lue lisää >