AJANKOHTAISTA BLOGIT OTA YHTEYTTÄ ANNA PALAUTETTA


Palvelunkäyttäjien blogi

Palvelunkäyttäjien blogi

Palvelunkäyttäjien blogissa ilmestyvät kirjoitukset on kirjoitettu jossakin Rinnekodin yksikössä. Osa blogikirjoituksista tehdään yhdessä palvelunkäyttäjien kanssa.

Biisipajassa tehdään yhdessä omia lauluja

Palvelunkäyttäjien blogi - 31.05.2018


Nyyttipuiston toimintakeskus


Joka maanantai meillä on biisipaja. Ohjaaja soittaa kitaraa tai pianoa ja yhdessä ideoimme, minkälainen laulusta tulee ja minkälaiset sanat sen kertaiseen aiheeseen sopivat. Pohdimme aihetta eri kanteilta ja ohjaaja usein esittää siihen liittyviä kysymyksiä. Sanoituksista tulee meidän kuuloiset. Laulamisen lisäksi me soitamme erilaisia rytmisoittimia.

Nyt kun kevät on ollut kaunis ja lämmin, olemme pitäneet biisipajaa myös pihalla. Tänä keväänä olemme säveltäneet ja sanoittaneet Kevätlaulun ja Pihalaulun. Aikaisempaan tuotantoomme kuuluu mm. Nyyttipuistolaulu (on kuunneltavissa aikaisemmasta blogista), Matkalaulu ja Rakkauslaulu.

 

Kun biisi on valmis, se äänitetään, ettei se unohdu. Biisipajassa tehtyjä lauluja harjoitellaan myös torstaisin musiikkituokiossa ja usein myös iltapäivisin rennolla otteella jos on aikaa. Olemme myös kuvittaneet sanoja.

Tulee onnistunut olo, kun saamme kappaleen valmiiksi! Omia kappaleita on erityisen kiva esittää, koska ne eivät ole väsyttäviä. Monet meistä kertovat, että biisien tekeminen ja esittäminen on tehnyt rohkeammaksi. On tosi kiva päästä esittämään itse tehtyjä kappaleita!

 

Nyt kaikilla on mahdollisuus päästä kuulemaan meidän itse tekemiä biisejä! Esiinnymme Nyyttipuistossa Café Nyyttipullassa tiistaina 5.6.2018 klo 13.30. Mukaan mahtuu myös muutama toivelaulu. Jos haluat maistella tarjoiluita, niin varaa 2 euroa mukaan. Olette sydämellisesti tervetulleita!

 


Lisää blogiartikkeleita

Biisipajassa tehdään yhdessä omia lauluja

Palvelunkäyttäjien blogi - 31.05.2018

Nyyttipuiston toimintakeskus


Joka maanantai meillä on biisipaja. Ohjaaja soittaa kitaraa tai pianoa ja yhdessä ideoimme, minkälainen laulusta tulee ja minkälaiset sanat sen kertai...

Lue lisää >

Nyyttipuistossa juhlittiin 5-vuotissynttäreitä

Palvelunkäyttäjien blogi - 03.05.2018

Nyyttipuiston toimintakeskus


Nyyttipuiston 5-vuotisjuhlat olivat hauskat! Ne järjestettiin yhdessä Nyyttipuiston asumisyksiköiden kanssa. Olimme valmistautuneet niihin monena päiv...

Lue lisää >

Tarmolan teatteriprojekti

Palvelunkäyttäjien blogi - 24.04.2018

Toimintakeskus Tarmola


Toimintakeskus Tarmolassa ollaan innostuttu teatterista ja harjoitukset ovat käynnissä. Esitys on luvassa Avointen ovien päivänä 30.5. Teatterirojekti...

Lue lisää >