AJANKOHTAISTA BLOGIT OTA YHTEYTTÄ ANNA PALAUTETTA


Palvelunkäyttäjien blogi

Palvelunkäyttäjien blogi

Palvelunkäyttäjien blogissa ilmestyvät kirjoitukset on kirjoitettu jossakin Rinnekodin yksikössä. Osa blogikirjoituksista tehdään yhdessä palvelunkäyttäjien kanssa.

Kiikkaisten tielle muutti tonttu

Palvelunkäyttäjien blogi - 23.11.2017



Kiikkaisten tien asukkaat heräsivät aamulla ja heitä odotti kirje yövuorossa olleelta Lealta. Kiikkaisten tielle oli muuttanut uusi asukas, tonttu. Tässä blogissa julkaisemme tontun muutosta kertovan kirjeen.

blogikuva

Huomenta,

Huh täällä alkoi hirveä muuttohässäkkä, kun iltavuoro oli lähtenyt. Minulla ei ollut mitään tietoa siitä, että tänne on muuttamassa uusi asukas. Voisitteko seuraavan kerran informoida ajoissa, että osaan varautua 😉

No tonttu on saanut ensimmäiset tavarat muutettua ja nukkui ensimmäisen yön uudessa kodissa suht hyvin, muutaman kerran kävi vain ovellaan kurkkimassa. Tonttu valitsi paikakseen A-talon eteisen jotta on lyhyt matka joka taloon ja halusi asustella kuulemma sellaisessa paikassa jossa riittää päivisin vilinää.

Tonttu muutti suoraan lapsuuden kodistaan ja vanhemmat olivatkin mukana auttamassa muutossa. Vanhemmat olivat mukavia ja luottavaisia että Kiikkaistentie on juuri oikea paikka heidän lapselleen.  Ovat kuulemma jonkun aikaa käyneet kurkkimassa paikkoja ja todenneet, että tämä on parhaista parhain koti.

Tontulla ei ole lääkkeitä, eikä allergioita. Kova kuulemma makean perään, joten kaikki herkut on hyvä pitää poissa pöydiltä. (Herkut voi säilyttää vaikka kaapissa, sillä ovet ovat liian raskaita tontun aukaistaviksi). Välillä taipumus livahtaa herkkukaappeihin luvatta jos ovi jäänyt raolleen. Jos tonttua ei saada puhumalla ulos kaapista vaan joudutaan nostamaan sieltä pois niin tehdään IMO) Luonteeltaan hän on kuulemma utelias ja ajoittain vilkaskin, mutta pienen kokonsa takia aika huomaamaton kuitenkin. Vihastuessaan tavallisesti mököttää huoneessaan eikä ota hetkeen kontaktia keneenkään.

Mediatrin paikkakartalle en osannut häntä lisätä mutta opettelen sen sitten vaikka ensi yönä. Olen tontun omaohjaaja ja hoitelen käytännön asiat kuntoon pikapuolin. Tonttu käy töissä säännöllisesti, hänellä on vakiporo jolle tulee sitten poissaoloista ilmoittaa hyvissä ajoin.  Työpaikalleen tonttu osaa ilmoittaa itse jos on estynyt tulemaan. Poron peruutukset hoitavat ohjaajat sillä tontulla on kuulemma välillä taipumusta höpöttää poroille mitä sun sattuu ja sitten työkyydit on monelta viikolta ihan sekaisin. Vanhemmat painottivat, että tonttu kulkee vain ja ainoastaan vakiporollaan eikä tolpalta saa tilata poroa. Klaukkalan alue on tontulle tuttu ja voi liikkua itsenäisesti.

Palvelusuunnitelman sain tehtyä jo yöllä ja se on tehty viimeisimpien ohjeiden mukaan.

Terveisin Lea


Lisää blogiartikkeleita

Biisipajassa tehdään yhdessä omia lauluja

Palvelunkäyttäjien blogi - 31.05.2018

Nyyttipuiston toimintakeskus


Joka maanantai meillä on biisipaja. Ohjaaja soittaa kitaraa tai pianoa ja yhdessä ideoimme, minkälainen laulusta tulee ja minkälaiset sanat sen kertai...

Lue lisää >

Nyyttipuistossa juhlittiin 5-vuotissynttäreitä

Palvelunkäyttäjien blogi - 03.05.2018

Nyyttipuiston toimintakeskus


Nyyttipuiston 5-vuotisjuhlat olivat hauskat! Ne järjestettiin yhdessä Nyyttipuiston asumisyksiköiden kanssa. Olimme valmistautuneet niihin monena päiv...

Lue lisää >

Tarmolan teatteriprojekti

Palvelunkäyttäjien blogi - 24.04.2018

Toimintakeskus Tarmola


Toimintakeskus Tarmolassa ollaan innostuttu teatterista ja harjoitukset ovat käynnissä. Esitys on luvassa Avointen ovien päivänä 30.5. Teatterirojekti...

Lue lisää >