AJANKOHTAISTA BLOGIT OTA YHTEYTTÄ ANNA PALAUTETTA


Palvelunkäyttäjien blogi

Palvelunkäyttäjien blogi

Palvelunkäyttäjien blogissa ilmestyvät kirjoitukset on kirjoitettu jossakin Rinnekodin yksikössä. Osa blogikirjoituksista tehdään yhdessä palvelunkäyttäjien kanssa.

Toimintakeskus Jaakkolan peliryhmä

Palvelunkäyttäjien blogi - 16.08.2017



Jaakkolassa on peliryhmä keskiviikkoiltapäivisin. Papunetistä löydetään pelejä ja tietoa kiinnostavista asioista. iPad ja Taikofon-tyyny ovat käytössä. iPadilla otetaan kuvia, pelataan ja kuunnellaan musiikkia. Papunetissä pystyy tekemään palapelejä omista suosikkikuvista.

Me yleensä tehdään jotain siinä, yleensä pelataan tai jotain sellaista.
Tykkään aina peliryhmästä.
Teen palapelejä Juksun kuvista.

Taikofon on äänituntumasoitin, jonka kautta esimerkiksi iPadista soitettu musiikki värisee tyynyssä. Värinä herättää aistit ja musiikin voi tuntea kuulemisen lisäksi.

 


Lisää blogiartikkeleita

Tekstiili- ja käsityöpajan retki Kaarisillan taide- ja toimintakeskukseen

Palvelunkäyttäjien blogi - 26.10.2018

Tekstiili- ja käsityöpaja


Lähdimme koko Tekstiili- ja käsityöpajan asiakkaiden ja henkilökunnan voimin retkelle Nastolaan Kaarisiltaan. Kaarisilta on eritysitä tukea tarvitsevi...

Lue lisää >

Terveisiä elokuisesta Porvoon toimintakeskus Tarmolasta

Palvelunkäyttäjien blogi - 06.08.2018


Palasimme viime viikon maanantaina töihin Tarmolan toimintakeskukseen. Siirsimme tavaroita, sillä täällä tehtiin remontti kesällä. Starttaamme rauhall...

Lue lisää >