13.12.2021

Eloa ja iloa -teemavuosi hyvässä vauhdissa

Eloa ja iloa on noin vuoden kestävä, koko Diakonissalaitoksen yhteinen teema. Sen tavoitteena on tuoda asiakkaidemme ja henkilöstömme elämään lisää hyvinvointia. Se kannustaa meitä liikkumaan enemmän, inspiroitumaan kulttuurista ja taiteesta, voimaan paremmin sekä nauttimaan elämästä ja yhdessäolosta.  Yhteisen teeman avulla Diakonissalaitoksessa haluttiin kannustaa työntekijöitä aktivoitumaan entisestään ja osallistaa myös asiakkaat mukaan toimintaan.

Punataustainen kuva, jossa tummansinisellä tekstillä Eloa ja iloa.

Tutkimukset puhuvat tavoitteemme puolesta.

  • Tuoreen liikuntasuosituksen mukaan jo muutaman minuutin liikuntahetket alentavat muun muassa verensokeri- ja rasva-arvoja. Lisäksi liikunta vilkastuttaa verenkiertoa sekä vetreyttää lihaksia ja niveliä. Lihasvoimaa ja tasapainoa harjoittamalla selviydyt arjessasi paremmin. Jokainen askel on tärkeä!
  • Maailman terveysjärjestö WHO:n tutkimuksen mukaan kulttuuri puolestaan voi auttaa masennuksen, dementian ja monen muun sairauden hoidossa. Kulttuurin ja taiteen avulla voi kaiken ikäisenä nauttia arjen estetiikasta, toteuttaa itseään ja keskittyä mielihyvää tuottaviin asioihin.
  • Myös luonnossa oleskelu ja liikkuminen lisäävät ihmisten hyvinvointia ja terveyttä. Luonto auttaa palautumaan stressistä ja unohtamaan arjen huolet sekä parantaa mielialaa. Aina ei tarvitse lähteä pitkiksi ajoiksi erämaahan – jo lyhyet käynnit puistoissa, metsäpoluilla taikka lampien rannoilla tuottavat suotuisia vaikutuksia hyvinvointiin.

Hyvä arki sisältää yksiköissämme jo ennestään monia hyvinvointia edistäviä keinoja, ja niiden positiiviset vaikutukset tunnemme. Teemavuoden aikana edistämme mahdollisuuksia ja teemme monipuolisen työmme näkyväksi sosiaalisessa mediassa tunnisteella #eloajailoa.

Eloa ja iloa näkyy eri puolilla palvelujamme

Yksikkömme eri puolilla Suomea ovat ottaneet Eloa ja iloa -teemavuoden osaksi toimintaansa eri tavoin. Alla koottuna muutamia nostoja teeman ympäriltä, tunnelmia ja kokemuksia voi seurata myös sosiaalisen median kanavissa tunnisteella #eloajailoa.

Kaksi henkilöä seisoo muraaliseinän edessä.

Loppukesästä julkaisimme yhteisöllisen taideteoksen, Unelmamaiseman Rinnekodin Lakiston aleen rakennusten seinäpinnoilla. Muraaliteoksen suunnitteluun ja valmistukseen osallistuivat kesän aikana Lakiston työllistymisen ja osallisuuden palveluiden asiakkaat ja ohjaajat. Teokseen voi edelleenkin tutustua paikan päällä Espoon Lakistossa tai hypätä virtuaalikierrokselle vaikkapa kotisohvalta. Teos on kerännyt syksyn aikana jo paljon ihasteluja Lakiston alueen asukkailta ja siellä vierailleilta.

Kolme henkilöä kokoontunut hevosen viereen ulkopihalla.

YIT:n #100hyväätekoa jalkautui Pitäjänmäelle asiakkaidemme iloksi, kun Suomenratsut ry halusi ilahduttaa sopivaa kohdetta hevosvierailulla. Hevosvierailu oli asukkaille todella mieluinen. Oli mahtava seurata eri ikäisten asukkaiden tutustumista hevoseen. Vierailun päätähti Venni on terapiahevonen, joka tekee työkseen ratsastusterapiaa, joten oli siksi todella sopiva hevonen tämäntyyppiseen toteutukseen. Voit lukea lisää tunnelmia vierailusta YIT:n verkkosivuilta tämän linkin kautta.

Helsingin poliisisoittokunnan viisi esiintyjää soittamassa ulkona.

Helsingin poliisisoittokunta saapui pitämään perinteikkään esiintymisensä Espoon Lakistoon joulukuun alussa. Jo toista vuotta peräkkäin esiintyminen järjestettiin pienemmällä kokoonpanolla ja ulkona, mutta se ei mahtavaa musiikkituokiota vaimentanut. Tästä tosiaankin jo perinteeksi muodostuneesta vierailusta voi joulun odotus toden totta alkaa. Kiitos ja nähdään jälleen ensi vuonna!

Aiheeseen liittyvät