16.10.2019

Kaikki kaipaavat uuden oppimista ja turhautuvat tylsyydestä

Kun sanoja ei ole, musiikki ja liike voivat toimia vuorovaikutuksen välineinä. Tämä todettiin taas uudestaan Aktiivisuutta kehitysvammaisten arkeen -hankkeen hallinnoimassa Hetki naamatusten -seminaarissa, jossa kuultiin vapaaehtoisterveisiä ja musiikkiterapian asiantuntijaa. Sama ajatus vahvistui iltapäivän pajoissa ja Resonaari Groupin ja Belenos Arts Groupin yhteiskonsertissa.

Seminaarin osallistujat makaamassa lattialla rentoutumisharjoituksen parissa

Vapaaehtoisesta ystäväksi

Juha Suomalainen aloitti seminaaripäivän kertomalla, kuinka rooli vapaaehtoistukihenkilöstä muuttui vuosien saatossa ystävyyssuhteeksi. Puheenvuorossaan hän kertoi, millainen muutos hänen autistisessa Tomi-ystävässään on tapahtunut, kun hän on saanut elämäänsä henkilökohtaista tukea.

”Muutoksen ovat huomanneet myös toiset ihmiset – Tomin äidin mielestä pojan olemus on rennompi ja ryhmäkodin henkilökunnan mielestä Tomi on paljon rauhallisempi kuin aikaisemmin. Asumisyhteisössään Tomi on ruvennut huomiomaan naapureitaan uudella tavalla, hän on esimerkiksi mennyt peittelemään sohvalla nukkuvan naapurinsa”, Juha kertoi.

Juhan kokemus oli, että vapaaehtoistyössä hän on voinut hyödyntää omaa ammattitaitoaan ja toisaalta oppia lisää Tomilta muun muassa puhumattoman monipuolisesta tavasta pyrkiä kommunikoimaan elein ja ilmein.

Liisa Rimpiläinen kertoi vuoden vanhasta kokemuksestaan olla vapaaehtoiskaveri varhaisen vuorovaikutuksen varassa kommunikoivan Marja-Leenan kanssa.

”Olemme käyneet Marja-Leenan kanssa kaupungilla yhdessä. Useimmiten tapaamme kuitenkin ryhmäkodissa. Me heitellään palloa lattialla, ihmetellään nallea, kuunnellaan musiikkia ja tuoksutellaan tuoksuja. Marja-Leenalla on tarkat ja terävät aistit. Monesti Marja-Leena on aluksi vakava, mutta varttiakaan ei yleensä kulu, kun häntä alkaa hymyilyttää ja naurattaa”, Liisa kertoi ja jatkoi: ”Jotain tekemistä me aina keksimme. Marja-Leena on siitäkin mukava ystävä, että hän lähtee aina mielellään mukaan.”

Vapaaehtoinen pitää kättä kehitysvammaisen kaverinsa olkapäillä

Kaikkia kiinnostaa oppia uutta

Aamupäivän luennolla musiikkiterapeutti Kaarlo Uusitalo kertoi omasta oivalluksestaan nuorena musiikkiterapeuttina. Hän aloitti musiikkiterapiatapaamiset 4-5 -vuotiaan syvästi kehitysvammaisen tytön kanssa. Alussa pieni tyttö ei oikeastaan reagoinut mihinkään, mutta kärsi vakavista epilepsiakohtauksista. Tapaamiset olivat kotona heti aamun hoitorutiinien jälkeen. Tyttö laitettiin makaamaan patjalle, jossa hän tunsi musiikin aikaansaaman värähtelyn. Tämän avulla Kaarlon oli mahdollista luoda häneen kontakti. Melko pian tytön tilan koheni ja epilepsiakohtauksien määrä väheni radikaalisti. Terapiahetki toteutui samalla kaavalla, kunnes puolen vuoden jälkeen pahat kohtaukset palasivat takaisin.

Nuori terapeutti pohti pienen tytön vanhempien kanssa syitä, mistä mahtoi olla kysymys. Kaarlo kertoi, että hän päätti kokeilla lisätä musiikkiterapiahetkiin jotakin uutta – yksi ääniyllätys, joka poikkesi jo totutusta, ja piti kaiken muun samanlaisena. Kohtaukset vähenivät nopeasti uudestaan.

Nyt jälkeenpäin Kaarlo arvelee, että pieni tyttö oli turhautunut ja kyllästynyt. Hän oli jo oppinut elämänsä ensimmäisen biisin ja halusi oppia lisää. Kaarlo sanoi hoksanneensa, että kaikki ihmiset kärsivät siitä, jos ei ole mahdollisuuksia oppia jotakin uutta.

”Syvästi kehitysvammaisen lapsen kanssa toimiessani huomasin, että kaikki kaipaavat uuden oppimista ja turhautuvat tylsyydestä”, Kaarlo jatkoi.

Aisteja herättelevän lounaan jälkeen osallistujat jakaantuivat kuuteen pajaan. Vipinä-pajassa kokeiltiin uudenlaisia tapoja yhdistää musiikkia ja liikuntaa, sherborne-pajassa harjoiteltiin motoriikkaa ja sosiaalisia taitoja hauskan yhdessäolon keinoin. Haptiisimusapajassa yhdistettiin kosketuksella annettavia viestejä ja laulua, ja musapajassa kerättiin soivia ideoita ja iloa yhteisiin musiikkihetkiin. Aistihuoneessa piipahdettiin virtuaalisesti syksyisessä metsässä ja mustavalohuoneessa tutkittiin sitä, miten mustavalon avulla voi rajata asioita pois ja kiinnittää keskittymistä johonkin tiettyyn asiaan.

Henkilökohtainen apu tekee asioista mahdollisia

Iltapäivällä kuultiin Kenny Brandtin terveisiä Ruotsista. Kennyn sisko kertoi, että hänen Kenny-veljensä, joka tarvitsee paljon apua ja hoitoa, on muuttamassa yksin omaan kotiin. Muutto ja asuminen omassa kodissa on mahdollista, koska Kennyllä on seitsemän avustajaa, jotka yhdessä perheen kanssa huolehtivat vuorollaan Kennyn arjen sujumisesta. Kennyllä on hieno tilanne, sillä osa hänen avustajistaan on toiminut jo pitkään hänen kanssaan ja viimeisimmätkin rekrytoinnit ovat onnistuneet loistavasti. Kenny ei käy päivätoiminnassa, vaan tekee avustajien kanssa sellaisia asioita, joista hän nuorena miehenä on kiinnostunut. Kennyn avustajat ovat työllistyneet voittoa tavoittelemattoman ja henkilökohtaista avustamista tarjoavan yrityksen kautta. Yrityksen taustayhteisönä on JAG -yhdistys.

Ruotsissa FPA (vastaa Suomen Kelaa) maksaa paljon tukea tarvitsevan kehitysvammaisen henkilön henkilökohtaisen avun. Kunnat voivat antaa lisäavustusta tarvittaessa. Lainsäädäntö takaa, että henkilökohtaisesta avusta ei tehdä voimavarakysymystä, vaan kuten Kennyn tapauksessa, perhe otetaan mukaan suunnittelemaan ja toteuttamaan henkilökohtaisen avun järjestämistä.

Belenos Group of Artsin ja Resonaari Groupin yhteiskonsertissa esiintyjät instrumenttiensa ääressä

Seminaaripäivän päätti Belenos Group of Artsin ja Resonaari Groupin yhteiskonsertti. Liikkuva valotaideteos lumosi yleisön, kun se tulkitsi bändin hittibiisikimaraa. Musiikki ei jättänyt ketään kylmäksi, se laittoi ihmiset laulamaan, huojumaan, tanssimaan tai taputtamaan. Tai ihan vain hyrisemään ilosta.

”Jos sulla kerran on taskussa se suuri unelma,
niin tämä hetki jää ja vain se mitä teet nyt on tärkeää.”
(Don Huonot, Hyvää yötä ja huomenta)

Teksti: Maija Rimpiläinen, projektipäällikkö
Kuvat ja video: Taina Rönnqvist

Aiheeseen liittyvät