7.10.2019

Kesätyö vaihtui vakituiseksi työsuhteeksi

Rinnekoti palkkaa vuosittain kymmeniä sosiaali- ja terveysalan osaajia kesätöihin. Tänä vuonna yksi heistä oli sosionomiksi keväällä valmistunut Sofia Alaviiri, joka jäi lopulta kesän jälkeen vakituiseksi työntekijäksi Omakoti Sofiaan. Nuorten aikuisten parissa työskentely tuntuu juuri nyt oikealta ratkaisulta.

Kesätyöntekijänä Rinnekodissa ollut Sofia Alaviiri istuu sohvalla

Sofialle Rinnekoti oli entuudestaan tuttu, sillä hän oli tehnyt eräässä aikuisten asumisyksikössä kymmenen viikon harjoittelun opiskeluaikana. Opiskeluihin ei kuulunut pakollisena harjoittelu kehitysvammaisten ihmisten parissa, mutta Sofia halusi kokeilla monipuolisesti eri aloja ja saada siten vahvistusta sille, mitä haluaisi valmistuttuaan tehdä. Jo tuolloin heräsi ajatus, että kehitysvamma-ala olisi ehkä se omin juttu.

Keväällä Sofia päätti hakea kesätöihin Rinnekodille Omakoti Sofiaan Helsingin Malminkartanoon. Prosessi oli nopea, sillä hakemuksesta muutaman päivän sisällä hän pääsi jo työhaastatteluun ja sai nopeasti tiedon tulleensa valituksi.

– Jo heti kesän alussa oli puhetta, että kesätyön jälkeen voisi olla mahdollista vakituinenkin työpaikka. Sovittiin, että esimies haluaa nähdä miten sovellun työhön ja millaiset fiilikset minulla itsellä on paikasta ja työstä. Melko pian tämä tuntui itselle oikealta paikalta, mikä olikin hyvä, sillä kesän aikana pääsin perehtymään asioihin jo sillä näkökulmalla, että jäisin töihin pidemmäksi aikaa, Sofia kertoo.

Omakoti Sofiassa asuu nuoria 18-29 -vuotiaita aikuisia, jotka harjoittelevat itsenäisempää asumista ja päivät pyörivät nuorten arkisten asioiden ympärillä. Kesän aikana yksikössä oli Sofian lisäksi kaksi muutakin kesätyöntekijää. Sofia kertoo, että hänelle itselleen ison merkityksen tuo työhön myös työporukka, joka Omakoti Sofiassa on ollut erittäin auttavainen ja vastaanottavainen.

– Alusta asti me kesätyöntekijät pääsimme tekemään ja kokemaan normaalia asiakastyötä yhdessä muiden ohjaajien kanssa. Se toi itselle itsevarmuutta ja uskoa siihen, että kyllä minä osaan tehdä tätä työtä. Kesästä jäi mieleen erityiset erilaiset retket sekä onnistumisen kokemukset asiakkaiden kanssa. On totta, että asiakkaisiin tutustuminen vie oman aikansa ja sitä pitää myös antaa. Yksi itselle iso juttu olikin, kun eräs nuori yksi päivä tuli halaamaan, vaikka hän oli sitä aiemmin pystytellyt hieman etäämmällä minusta, Sofia muistelee.

Sofia itse kertoo myös omien vuorovaikutustaitojensa kehittyneen sekä stressinsietokyvyn kasvaneen. Kesä on opettanut myös paljon muuta, mutta Sofia näkee niiden asioiden normalisoituneen alkusyksyn mittaan. Työssä kehitysvammaisten ihmisten parissa hänen mukaansa pärjää, kunhan lähtee mukaan rohkeasti ja avoimin mielin sekä muistaa kuunnella ja olla aidosti läsnä.

– Vaikka ala tuntuisi vieraalta tai jopa pelottavaltakin, itseä ainakin auttoi se ajatus, että kaikkea ei tarvitse heti osata, sillä yksiköissä on henkilökuntaa, jotka ovat aina valmiita auttamaan ja neuvomaan, Sofia kertoo.

Aiheeseen liittyvät