30.11.2020

Kiinnostava työ toi Lakistoon

Helsingin Seutuliikenteen bussi 345 lähtee Elielinaukiolta ja suuntaa kohti Pohjois-Espoota. Bussin keulassa komeilee teksti Rinnekoti, joka on bussin päätepysäkki. Lakistossa sijaitsee useampi Rinnekodin toimipiste, joissa tarjotaan erilaisia palveluja kehitysvammaisille ja autismikirjon henkilöille. Rinnekodin toiminta keskittyi Lakistoon aikoinaan, mutta tänä päivänä Rinnekoti tarjoaa palveluja valtakunnallisesti lähes 90 toimipisteessään. Lakisto tarjoaa turvallisen ja luonnonläheisen asuinympäristön sekä mielekästä ja monipuolista päivätoimintaa asiakkailleen. Lakisto on myös monien mahdollisuuksien työpaikka sote-alan ammattilaiselle. Työn sisältö on houkutellut Lakiston alueelle töihin Linda Niemen, Kaisa Lahden ja Katja Lehtosen. Heistä jokainen kokee Lakiston omalla tavallaan ainutlaatuiseksi.

 

Työmatka taittuu yllättävän nopeasti

Katja Lehtonen toimii ohjaajana Kulttuuriryhmässä. ”Työ ja asiakaskunta motivoivat, siksi työmatkakin on ok”. Lehtonen asuu Helsingissä ja myöntää, että työmatka on pitkähkö. ”Mutta yhdellä bussilla pääsee perille asti. Työmatkan voin hyödyntää musiikin kuunteluun, äänikirjoihin ja lukemiseen – näin se menee yllättävän nopeasti.” Kädentaitoryhmä Taitoliinan erityisohjaaja Kaisa Lahti kulkee myös bussilla Lakistoon. ”Työmatkani on sopivan pituinen ja se toimii hyvänä ’siirtymäriittinä’ työpaikalle ja työpaikalta kotiin. Bussissa voi ottaa rennosti, kun ei tarvitse itse huolehtia liikenteestä”, pohtii Lahti.

Majakassa yksikön johtajana työskentelevä Linda Niemi taittaa työmatkan Vantaalta joko omalla autolla tai bussilla. ”Bussit ovat aina aikataulussa eikä tarvitse miettiä ruuhkia. Tänne tullaan tavallaan ruuhkaa vastaan. Omalle autolle löytyy myös helposti ilmainen parkkipaikka alueelta”, sanoo Niemi tyytyväisenä.

 

Vehreää ja turvallista

Lakiston vehreät maisemat luovat turvalliset puitteet työskennellä asiakkaiden kanssa toteaa poikkeuksetta jokainen työntekijä. ”Asiakkaiden kanssa on helppo ulkoilla, kun ei tarvitse pelätä liikennettä. Eikä asiakkaiden kommervenkit kummastuta muita alueella toimivia”, kertoo Lehtonen.

 Majakassa asiakkaina on lapsia ja nuoria, jotka tulevat Lakiston alueelle tutkimusjaksoille tai tilapäishoitoon. Rauhallinen ja vehreä ympäristö mahdollistaa heille myös itsenäisen ulkoilun. Lakistossa on iso esteetön leikkipuisto, jossa eri yksiköiden lapset voivat viettää yhdessä aikaa. Lakistossa sijaitsee myös erityistä tukea tarvitseville lapsille oma koulu. ”Lakistossa ei juuri ole palveluita, mutta bussiyhteys mahdollistaa asiakkaiden kanssa liikkumisen. Usein suuntaammekin asiakkaiden kanssa kauppaan ja muille asioille sekä retkille esimerkiksi Vantaalle ja Helsinkiin”, kuvailee Niemi.

Lakistossa on hyvät ulkoilu- ja lenkkeilymahdollisuudet. Lenkkeillä voi esimerkiksi metsässä, josta löytyy 3 eri pituista merkittyä luontopolkua. Lenkkeillä voi myös tasaisessa maastossa niiden asiakkaiden kanssa, joille luontopolut ovat haasteellisia esimerkiksi pyörätuolin takia. Lisäksi alueelta löytyy Rinnekodin leirikeskus, josta voi varata ryhmälle oman leiripäivän. Leirikeskus sijaitsee lammen rannalla ja siellä on mahdollisuus esimerkiksi saunoa, grillata ja käydä uimassa. Leiripäivät ovat asiakkaille odotettuja ja mieleisiä kohokohtia kaikkina vuoden aikoina.

Alueella on myös erinomaiset marjastus ja sienestys mahdollisuudet. ”Vuokraan välillä viikonlopuksi henkilökunnan mökkiä, joka sijaitsee alueella. Mökki on kiva lisä kaupunkiasujalle”, hehkuttaa Lahti.

 

Yhteisöllinen alue mahdollistaa kehittymisen

Lakisto on kuin pieni oma kylä luonnon helmassa. Lakistossa kaikki, niin henkilökunta, asiakkaat kuin alueella vierailevat golffarit tervehtivät toisiaan ’raitilla’ iloisesti, sanoo Kaisa Lahti hymyillen. Lakiston alue on kehittynyt Lahden mielestä hyvään suuntaan, sillä vuoden 2019 estettömäksi teoksikin valittu Leikkipuisto sai naapurikseen esteettömän frisbeegolf-puiston. Se on vapaasti kaikkien käytössä.

Linda Niemi kuvailee Lakistoa myös poikkeukselliseksi alueeksi. Täällä on useita yksiköitä ja niiden välillä vahvaa yhteisöllisyyttä. Yksiköt auttavat toisiaan ja tekevät yhteistyötä. ”Osaamista ja hyviä käytäntöjä on helppo jakaa lähellä olevien yksiköiden kanssa. Myös tutustumalla muiden yksiköiden toimintaan saa ideoita ja voi kehittää itseään”, toteaa Niemi.

Kaisa Lahti vahvistaa Niemen kertomusta Lakiston yhteisöllisyydestä ja yhteen hiileen puhaltamisesta. ”Työkaverit ovat tosi ammattitaitoisia ja voin aina luottaa siihen, että saan apua haastaviinkin asiakastilanteisiin. Pystymme myös tarvittaessa sijaistamaan sisäisesti”, kertoo Lahti.

Aiheeseen liittyvät