8.12.2020

Mies, joka rakenteli legoilla

Asiakas istuu pöydän ääressä ohjaajan kanssa ja rakentelee keskittyneesti legoilla. Ulkopuolisen silmin tilanne voi näyttää oudolta. Aikuinen ihminen rakentaa legoilla päivätoiminnassa! Eikö toiminnan tulisi olla jotain fiksumpaa ja hienompaa?

Anna Eskola seisoo turkoosin seinän edustalla.

Blogin kirjoittanut Anna Eskola työskentelee johtajana Rinnekodin työllistymisen ja osallisuuden palveluissa.

Työ- ja päivätoiminta on lakisääteistä palvelua kehitysvammaisille henkilöille. Kunnalla on palvelun järjestämisvelvollisuus ja kunta- ja asiakaskohtaisesti päiväaikainen toiminta ostetaan meiltä palveluntuottajilta. Emme toki haaskaa veronmaksajien rahoja järjestääksemme legonrakentelua. Sen sijaan järjestämme asiakkaalle mielekästä, kuntoutusta tukevaa ja yksilöllisten tavoitteiden mukaista toimintaa palvelukuvausten mukaisesti.

Tämä nimenomainen legoilla keskittyneesti rakentava asiakas tuli palveluihimme muutama kuukausi sitten. Hän on kehitysvammainen henkilö, jolla on vahvoja autismikirjon piirteitä. Hän kommunikoi yksittäisillä sanoilla ja muutamalla omalla tukiviittomalla. Hänellä on monenlaista aistien yli- ja aliherkkyyttä, joista toimintakykyyn vaikuttaa erityisesti ääniyliherkkyys. Asiakas säikkyy kovia ääniä. Joskus – valitettavan usein – aistikuormitus ja vaillinaisen kommunikaation aiheuttamat epäselvyydet johtavat haastavaa käytökseen. Silloin tavarat lentävät ja lähimpänä olevaan ohjaajaan on pikaistuksissa helppo tarttua liian kovasti kiinni.

Pienin askelin tavoitteesta seuraavaan

Aluksi koko uusi toimintakeskusympäristö tuntui asiakkaastamme vieraalta ja pelottavalta, joten helpointa oli vain istahtaa eteisen lattialle ja heijata itseään, vaipuen omaan maailmaan. Tai niin me ainakin tulkitsemme, kun yhteistä vuorovaikutuskeinoa ei ollut. Tämä oli siis lähtötilanne. Lähihenkilöitä haastatellessa kävi ilmi, että asiakas kyllä nauttii erilaisesta tekemisestä eikä suinkaan eteisessä istumisesta. Yhdessä asetimme tavoitteeksi toimintakeskuksen tiloihin tutustumisen ja ohjauksen vastaanottamisen. Tämän jälkeen pienin askelin edettäisiin pöydän ja tekemisen äärelle, aluksi yksin ja sitten ohjaajan kanssa.

Ja nyt siis olemme jo rakentamassa keskittyneesti legoja, ohjaaja rinnalla. Olemalla samalla vuorovaikutustilanteessa asiakkaan ehdoilla ja hänen aloitteisiinsa reagoiden. Voimme edelleen asettaa uusia tavoitteita – mukaan tekemiseen voisi liittyä toinen asiakas tai tekemisen muoto voisi vaihtua turvallisesta ja omaksi koetusta uuteen ja vähän jopa oman mukavuusalueen ulkopuolelle. Vaikka Kimble-peliin, jota pelatessa voi harjoitella oman vuoron odottamisesta, keskittymistä, hienomotoriikkaa, värejä, syys-seuraussuhdetta, vuorovaikutusta, pettymyksen ja onnistumisen tunteita jne.

Kaksi henkilöä asettelee erivärisiä palikoita torniksi.

Meidän tulee yhdessä miettiä ratkaisuja, kuinka päiväaikainen toiminta voidaan asiakkaalle mahdollistaa, kodin ulkopuolella.

Kehitysvammaisella henkilöllä – myös heillä, jotka rakentavat legoa pöydän ääressä – on lakisääteinen oikeus päiväaikaiseen toimintaan. Olisi helppo – ja kunnalle usein halvempi – ratkaisu ajatella, että nämä vaikeasti ja syvästi kehitysvammaiset henkilöt eivät hyödy päiväaikaisesta toiminnasta tai että samaa toimintaa voi tapahtua myös kotona. Näiden asiakkaiden elämä ja sosiaaliset suhteet ovat jo muutenkin hyvin rajoittuneet eikä ole syytä kaventaa niitä entisestään.

Sen sijaan meidän tulee yhdessä miettiä ratkaisuja, kuinka päiväaikainen toiminta voidaan asiakkaalle mahdollistaa, kodin ulkopuolella. Minkälaisissa tiloissa, millaisella päivästruktuurilla, tavoitteilla ja ohjaajan tuella toiminta on mahdollista? Oleellista on sellaisten työllistymisen ja osallisuuden palveluratkaisujen löytäminen, jotka parhaiten edistävät toimintakyvyn, elämänlaadun ja elämänhallinnan kehittymistä sekä tukevat asiakkaan voimaantumista.

Blogin kirjoittanut Anna Eskola työskentelee johtajana Rinnekodin työllistymisen ja osallisuuden palveluissa.

Aiheeseen liittyvät