18.6.2019

Pyöräilen, jotta kukaan ei jäisi yksin

Ystävyyden suurlähettiläs Petri Virolaisella on ystäviä ympäri Suomea. Hänen ystävänsä eivät sukkuloi katujen ihmistungoksissa eivätkä chillaile viihtyisissä kahviloissa kaveriensa kanssa, vaan asuvat ja oleskelevat kehitysvammaisille ihmisille tarkoitetuissa asumisyksiköissä naapureinaan toisia kehitysvammaisia ihmisiä. Heidän sosiaalisiin verkostoihinsa kuuluvat omat läheiset sekä asumisyksikön ja toimintayksikön henkilökunta. Ystävyyden suurlähettilään sydämen asiana on häätää syvästi kehitysvammaisten ihmisten yksinäisyyttä, sillä sellaisesta hänellä itsellään vuosikymmenten kokemus.

Petri Virolainen kaartaa Kornetin pihalle kolmipyörällään. Ilmassa on sateen ja tuulen tuntua, mutta Petrin kädenpuristus on lämmin. Petri kertoo Kornetin työhönvalmennuksen ihmisille omasta elämästään ja kuinka se on johtanut askel askeleelta tätä tehtävää kohti, jota hän nyt Ystävyyden suurlähettiläänä KVPS:n Jotta kukaan ei jäisi yksin -projektissa tekee.

Petri kertoo, että osallisuuteen ja oman elämän omistajuuteen ei ole oikopolkuja. Hänen oma kivikkoinen tiensä kulki yksinäisyyden ja hirveiden koulukiusaamiskokemuksien kautta. Nuoruuden voimalauluksi tuli Nicolen viisuvoittobiisi vuodelta 1982 Katri-Helenan suomalaisena versiona. Vain hieman rauhaa ja ystävyyttä -laulu tuntui kuin hänen elämästään tehdyltä.

Petrin elämään tuli suuri muutos, kun hän sain kotikaupungiltaan suuren väännön jälkeen kolmipyörän, jolla hän saattoi mennä paikkoihin, joihin halusi ja joissa oli muitakin ihmisiä. Ensitöikseen hän polkaisi kehitysvammaisille tarkoitettuun kerhoon ja tapasi siellä kaikkien aikojen ensimmäisen ja toisen ystävänsä.

Yksinäisyyden häätömatkoja

Petri pyöräilee, jotta kukaan ei jäisi yksin. Kilometrejä näiltä yksinäisyyden häätömatkoilta kertyy vuosittain 20 000, sillä Petri tapaa syvästi kehitysvammaisia ystäviään ympäri Suomen. ”Näissä tapaamisissa tärkeintä on se, että syvästi kehitysvammainenkin saa vaihtelua arkeensa” Petri kertoo ja jatkaa: ”Itse saan näissä tapaamisissa todella paljon. Esimerkiksi sellaisia läheisyyden kokemuksia, joita ei välttämättä kokisi puhuvien kanssa.”

Vinkkinä kaveriksi pyrkivälle Petri suosittelee ensin yhteydenottoa esimerkiksi johonkin päiväaikaisen toiminnan yksikköön ja sopimaan tapaamista. ”Sitten vaan possujen tai muiden pehmokavereiden kanssa paikalle. Moni syvästi kehitysvammainen on ilahtunut suunnattomasti saatuaan minulta esim. sellaisen lateksipossun, joka röhkii, kun sitä puristelee” Petri kertoo iloisena.

Ystävyyden lähettiläs saapui Kornettiin puhumaan vapaaehtoisuudesta

Syvästi kehitysvammaisten ihmisten ystävänä oleminen on Petrille luontevaa. ”Tärkeintä on läsnäolo”, Petri sanoo ja jatkaa: ”Kosketuskammoinen tässä hommassa ei saa olla, koska kosketus, muun muassa kädestä pitäminen, on näiden puhumattomien tapa kertoa, kuinka paljon toisesta välittää.”

Petri sanoo, että pienilläkin teoilla voi olla valtavan iso merkitys. ”Se, että kerhossa Jaakko otti minua kiinni kädestä ja osoitti ystävyyttä, ilahdutti ja tönäisi minua jakamaan samaa kokemusta muillekin. ”Tästä tapaamisesta on kulunut jo 14 vuotta, mutta sen merkitys ei vuosien saatossa ole väljähtynyt. Tämä kokemus kannustaa ystävyyden lähettilästä pakkaamaan kerta toisensa jälkeen AV-laitteensa ja possuklaaninsa kasseihin ja lähtemään tien päälle säässä kuin säässä.

Lue lisää Jotta kukaan ei jäisi yksin hankkeesta

Maija Rimpiläinen
Projektipäällikkö, Aktiivisuutta kehitysvammaisten arkeen -hanke

Aiheeseen liittyvät