19.8.2021

Rajoitustoimenpiteiden vähentäminen vaatii yhteispeliä

Kehitysvammainen henkilö muutti pitkäaikaisesta laitosasumisesta tehostettuun palveluasumiseen. Hänen mukanaan muutti hänen erikoisvalmisteinen paitansa, johon on kiinnitetty vetoketjulla erikoisvalmisteinen kypärä. Kypärässä on visiiri, joka estää syömästä asioita, joita ei ole tarkoitettu syötäväksi. Pakonomaisen syömistaipumuksen vuoksi vaaratilanteita on ollut aiemminkin. Esineiden poistaminen kirurgisesti ei ole enää vaihtoehto. Yöllä asiakas nukkuu ilman kypärää, mutta portin takana. Henkilö elää siis kypärä päässä loppu elämänsä ja sen pituinen se. Vai eikö sittenkään?

Kehitysvammalain mukaan rajoitustoimenpiteitä on mahdollista käyttää vain viimesijaisena vaihtoehtona, kun kaikki muut lievemmät keinot on käytetty. Tavoitteena on, ettei rajoitustoimenpiteitä tarvitsisi käyttää. Kyseisenkin henkilön kohdalla laitospurun ja yksikön vaihdon myötä rajoitustoimenpiteitä lähdettiin miettimään yhdessä asiakkaan vammaispalvelun omatyöntekijän kanssa. Rajoittavan asusteen käyttö vakavassa vaaratilanteessa edellyttää säännöllisiä tapaamisia ja moniammatillista pohdintaa kuukausittain. Keskusteluissa heräsi ajatus, voisiko rajoitetta vähentää.

Liikkeelle lähdettiin pienin askelin. Sovittiin, että yleisten tilojen siisteyttä tehostetaan ja valvotaan, ettei siellä olisi mitään syötäväksi sopimatonta. Muiden asiakkaiden kanssa keskusteltiin ja sovittiin, etteivät he kuljeta asunnoistaan tavaroita yhteisiin tiloihin.

Aluksi asiakas oli ohjaajan valvonnassa tunnin päivässä ilman kypärää tilassa, josta oli riisuttu pois kaikki sellaiset tavarat, jotka voisivat mahtua suuhun. Ohjaajat havaitsivat, että henkilö ei reagoinutkaan voimakkaasti kypärättä olemiseen. Sen sijaan hän saattoi lepäillä sohvalla tai rauhassa kuljeskella lattialla. Kokemukset vahvistivat rajoitustoimenpiteiden käytön vähentämistä.

Pikkuhiljaa aikaa ilman kypärää pidennettiin. Suojakypärä oli asiakkaan saatavilla koko ajan ja muutamia kertoja hän pukikin kypärän itse takaisin päähänsä. Viikkojen saatossa asiakkaan oma tarve kypärään kuitenkin väheni.

Psykologin suosituksesta asiakkaan kanssa tehtiin myös harjoitteita, joilla yritettiin saada hänet ymmärtämään mikä kelpaa syötäväksi ja mikä ei. Asukkaalle tarjottiin otettavaksi esimerkiksi paperia ja karkkia. Jos asiakas olisi ottanut paperin, siihen reagoitiin ja ohjattiin laittamaan se roskiin. Paperin ohittamisesta kannustettiin ja kehuttiin. Asiakkaan kanssa käytiin myös ulkona harjoittelemassa liikkumista ilman suojakypärää. Tällöin ohjaajalla oli mukanaan rusinoita. Ohjaaja antoi asiakkaalle rusinoita koko ulkoilun ajan, jotta asiakas ei keskittyisi maassa oleviin kiviin tai roskiin.

Rohkeus kokeilla toista vaihtoehtoa

Muutos rajoittavan asusteen käytössä tai sen poistaminen kokonaan käytöstä ei käy hetkessä. Työ vaatii sitoutumista. Kyseisen henkilön kohdalla pitkäjänteinen työ johti lopulta siihen, että kypärän käytöstä voitiin luopua kokonaan päivittäisenä välineenä. Samaan aikaan yöaikaista portin käyttöä eli valvottua liikkumista vähennettiin. Asiakkaan portti oli aluksi auki pari tuntia yössä, mutta kun aikaa pidennettiin ja samalla huomattiin, ettei asiakas tullutkaan pois asunnostaan, portin lukitseminenkin yöaikaan jäi kokonaan pois.

Rajoitustoimenpiteiden vähentämiseen vaikutti rohkeus lähteä kokeilemaan toista keinoa. Rohkeus yrittää ja ymmärtää, että jos rajoitustoimenpiteestä ei ole heti mahdollista luopua, myös sen käyttöä voi pyrkiä vähentämään. Hyvät kokemukset kannustivat työyhteisöä jatkamaan ja pienistä välitavoitteistakin iloittiin. Eikä palattu takaisin vanhaan eli rajoitteiden käyttöön, vaikka asiakas onnistuikin syömään jotain pientä syötäväksi kelpaamatonta.

Asiakas on edelleen samanlainen kuin ennenkin. Hänen pakonomainen syömistaipumuksensa ei ole hävinnyt, mutta ympäristö on muokattu hänelle turvalliseksi. Nyt asiakas voi liikkua oman toiveensa mukaan ilman, että hänellä on ohjaaja mukana koko ajan seuraamassa tekemisiä tai rajoittava väline käytössä. Asiakkaan elämänlaatu parani muutoksen myötä. Ja hän elää onnellisempana omannäköistä elämäänsä.

Blogin on kirjoittanut palvelupäällikkö Mirikle Nousiainen yhdessä asiakkaan asumisen tuen palvelusta vastaavan yksikön kanssa.

Aiheeseen liittyvät