17.5.2019

Rinnekodissa tehtyjä käsityötuotteita myynnissä Maailma kylässä -festivaaleilla

Tekstiili- ja käsityöpajalla on ollut työntäyteinen kevät. Pajalaiset osallistuvat Helsingissä 25.-26.5 järjestettävään Maailma kylässä -festivaaliin, jossa asiakkaat ovat myymässä itse tekemiään käsityötuotteita.

Myyjiksi lähtevät Mikael ja Jenni viihtyvät käsitöiden parissa ja kummallakin on omat suosikkitekniikkansa. Jenni esimerkiksi tykkää tehdä vohvelitöitä, kun taas Mikaelin mieleen on mattojen kutominen. Tekstiili- ja käsityöpajalla tuotteiden tekeminen on yhteistyötä, sillä Mikael myös muun muassa ompelee ompelukoneella kuteita yhteen pidemmiksi pätkiksi, jotta muiden on helpompi kutoa kierrätyskankaista.

– Viimeksi olin mukana myymässä tuotteitamme joulumyyjäisissä ja se oli erittäin mukavaa. Festareilla menee varmasti myös hyvin, Mikael uskoo.

Jenni viihtyy myös savitöiden parissa, sillä se on haastavaa ja siksi mielenkiintoista.

– On aika vaikea saada sellainen lopputulos, kun halutaan. Esimerkiksi lautasta tai kulhoa tehdessä pitää olla ihan eri tapa tehdä. Meillä on myynnissä todella hienoja keramiikkatuotteita, toivottavasti ihmiset niistä tykkäävät, Jenni kertoo.

Sosiaalista osallisuutta

Rinnekodin tekstiili- ja käsityöpajalla käy päivittäin vajaa kaksikymmentä asiakasta. Jokainen heistä tekee käsitöitä oman toimintakyvyn sekä kiinnostuksensa mukaan. Lopputuotoksina syntyy erilaisten keramiikka- ja tekstiilituotteiden lisäksi tarjottimia ja rannerenkaita.

– Maailma kylässä -festareille meiltä on lähdössä mukaan myös uutuustuotteita kuten esimerkiksi tabletti- ja tietokoneensuojuksia sekä keraamisia säilytysrasioita. Asiakkaamme ovat olleet innolla mukana tekemässä tuotteita ja odottavat jo myyjiksikin pääsyä, Tekstiili- ja käsityöpajalla erityisohjaajana toimiva Kaisa Lahti kertoo.

– Asiakkaille on erityisen merkityksellistä nähdä, että juuri heidän itsensä tekemänsä tuotteet menevät kaupaksi. Yhtenä työmme kulmakivistä on asiakkaidemme yhteiskunnallisen osallisuuden tukeminen. Maailma kylässä festivaali mahdollistaa asiakkaillemme aitoja asiakaspalvelu- ja myyntitilanteita, Lahti jatkaa.

 

Mikael ja Jenni viihtyvät tekstiili- ja käsityöpajalla erilaisten käsitöiden parissa.

Aiheeseen liittyvät