29.6.2022

Rinnekoti podcast: Asiakkaat ja ammattilaiset äänessä, osa 13

Rinnekodin Asiakkaat ja ammattilaiset äänessä -podcast-sarjassa ajatuksiaan pääsevät jakamaan kehitysvammaiset ja autisminkirjon henkilöt sekä heidän ohjaajansa eli ammattilaiset, jotka työskentelevät kehitysvamma-alalla. Nyt julkaistussa viimeisessä jaksossa ollaan kesätunnelmissa ja kuullaan mitä kuuluu alkuvuodesta Jyväskylään avatun asumisyksikön Vehkan ihan ensimmäiseen kesään. Käydään myös Toimintakeskus Nyyttipuiston omilla kesäfestareilla tunnelmoimassa.

Kuuntele podcast tästä

Mikään työ ei aina ole pelkkää huvia, mutta kesäaika tarjoaa aika mahtavan mahdollisuuden tehdä erilaisia retkiä tai järjestää vaikka omat ulkoilmafestarit. Toimintakeskus Nyyttipuistossa järjestettiin tänä vuonna Nyyttisfestarit, jonne kutsuttiin myös naapurustosta porukkaa. Asiakkaiden lisäksi vähän erilaisista työpäivistä ja festaritunnelmista nauttivat myös ohjaajat.  

“Meillä on Nyyttisfestareilla arpajaiset, kasvomaalausta, katuliitumaalausta ja popparibaari”, ohjaajat Janeli Promvalds ja Kristiina Heiskanen listaavat innoissaan. He kertovat, että festareilla pyritään toteuttamaan kaikkien asiakkaiden toiveet ohjelmaan liittyen. Muutenkin kesäaika Toimintakeskuksessa on sellaista, että ollaan paljon ulkona ja mennään vähän rennommalla päiväohjelmalla asiakkaiden toiveiden mukaan. 

Erityisohjaaja Riitta Matilainen työskentelee Vehkassa ja kertoo olevansa töissä koko kesän. Monenlaisia suunnitelmia on kuitenkin tehty kesää varten yhdessä asiakkaiden kanssa ja esimerkiksi reissu Ähtäriin on pian tulossa.  

“Asutaan tässä luonnon lähellä niin varmasti myös ihan ulkoilua. Järvikin on tuossa vieressä, että ihan sellaista kesälomameininkiä”, Matilainen kuvailee. 

Vehkan tilat on suunniteltu Green Care-teeman mukaisesti ja sieltä löytyy esimerkiksi viherhuone ja istutusalueita. Vehkassa asuva Jere kertoo, että heillä kasvatetaan muun muassa mansikoita. “Omaohjaaja sanoi, että käyhän nappailemassa. Täytyy jossain vaiheessa mennä”, hän pohtii.  Myös Jere kertoo jaksossa kesäsuunnitelmistaan.

Jakson tekstivastineen löydät täältä:  Podcast, osa 13, tekstivastine

Aiheeseen liittyvät