15.6.2020

Suunnittele itse työvuorosi ja työskentele monenlaisten asiakkaiden parissa – kiinnostuitko?

”Nykypäivänä sote-alan työntekijät ovat yhä kiinnostuneempia monimuotoisista työtehtävistä ja vaihtelevista työajoista. Me haluamme mahdollistaa sen”, kertoo rekrytointipäällikkö Ulpu Tiittanen.

Syksyllä alkavat uudet ohjaajien työtehtävät ovat nyt haettavissa. ”Ohjaaja sijoittuu vakituiseksi työntekijäksi nimettyyn yksikköön, mutta tarvittaessa työvuoro voi toteutua myös toisessa yksikössä tai kokonaan toisessa palvelussa”, kertoo Hanna Ekman, asumisen tuen palvelujen johtaja.

”Aluksi Ohjaajan tehtäviä pilotoidaan kahdella alueella, Matinkylässä ja Lakistossa, jossa meillä on päivätoimintaa, asumisen tuen palveluja sekä lasten ja nuorten palveluja”, jatkaa Ekman. ”Uudessa tehtävässä työntekijä yhdessä muiden liikkuvien ohjaajien kanssa saavat yhdessä suunnitella, millaiset vuorot hän haluaa ja sen jälkeen katsotaan missä yksikössä alueella on tarve. Tämä tuo joustavuutta niin työtekijälle kuin työnantajalle”, pohtii Tiittanen.

Ohjaajan tehtävät ovat vakituisia ja siten kaikki ison talon edut ovat tarjolla.

Rinnekoti tarjoaa palveluja kehitysvammaisille ja autismikirjon henkilöille yli 80 toimipisteessä ja työllistää yli 1200 sote-alan ammattilaista. Rinnekoti on osa Diakonissalaitosta. ”Isona toimijana meidän on mahdollista tarjota erilaisia sote-alan työtehtäviä eri palveluissamme. Työpaikan vaihtaminen talon sisällä on myös mahdollista ja siten pääsee kehittämään myös omaa ammattitaitoaan”, Tiittanen jatkaa.

Kiinnostuitko uudesta tavasta tehdä töitä ? Katso ilmoituksemme ja hae paikkaa!

Kysy lisää:
Matinkylän alueelle sijoittuvan ohjaajan tehtävät: Taru Åkerfelt, puh. 040 663 4799
Lakiston alueelle sijoittuvan ohjaajan tehtävät: Eva Keskilammi, puh. 050 431 4433

Aiheeseen liittyvät