AJANKOHTAISTA BLOGIT OTA YHTEYTTÄ ANNA PALAUTETTA



Nosto

Kesätyökausi käynnissä

Kauden ensimmäiset kesätyöntekijät ovat jo aloittaneet työnsä Rinnekodilla, mutta jokunen kesätyöpaikka on vielä täyttämättä. Tänäkin vuonna Rinnekoti on mukana Oikotien Vastuullinen kesäduuni -kampanjassa, joka auttaa työnantajia kehittämään kesätyökäytäntöjään sekä tarjoamaan nuorelle onnis-tuneen kesätyökokemuksen.

Kampanjaan osallistuvat työnantajat sitoutuvat toteuttamaan hyvän kesätyön kuutta periaatetta, jotka ovat hyvä hakijakokemus, mielekäs työ, perehdytys ja ohjaaminen, oikeudenmukaisuus ja tasapuolisuus, kohtuullinen palkka sekä kirjallinen työsopimus ja todistus.

Yhteiskunnallisena yrityksenä Rinnekoti on mukana kampanjassa jo useampaa vuotta peräkkäin. Rinnekoti työnantajana on myös selvästi  kiinnostanut kevään aikana työnhakijoita, sillä kesätyöpaikkoja haki yhteensä lähes 300 henkilöä.

Rinnekodissa asumispalvelujen palvelualuejohtajana toimiva Veli-Pekka Karri tuli itsekin ensimmäistä kertaa töihin Rinnekotiin kesätyöntekijäksi. Tulevia kesätyöntekijöitä Karri kehottaa nauttimaan kesästä ainutlaatuisten asiakkaiden ja hyvien työkavereiden kanssa sekä ottamaan kokemus avoimin mielin vastaan.

- Haluamme olla ihminen ihmiselle ja hyvä työkaveri toisillemme. Kerro aina, jos tarvitset apua tai lisätietoa ja osallistu perehdytykseen sekä seuraa viestintäämme. Lisäksi on hyvä muistaa ihan perusasioita kuten ohjeiden ja työaikojen noudattaminen. Tietenkin haluamme saada aina toiminnastamme palautetta, joten annathan sitä rohkeasti, Karri toteaa.

Aiempien vuosien kesätyöntekijöiden kokemuksia voit katsoa täältä löytyvistä videoista.

Lisää tarinoita