AJANKOHTAISTA BLOGIT OTA YHTEYTTÄ ANNA PALAUTETTA



Nosto

Maija Rintala on Vuoden kesätyöntekijä 2018

Rinnekodissa kesätöissä ollut toimintaterapeuttiopiskelija Maija Rintala on saanut Vastuullinen kesäduuni -kampanjassa vuoden kesätyöntekijä -kunniamaininnan. Rintala työskenteli Rinnekodilla kesällä 2018 Hiiala -nimisessä kehitysvammaisille lapsille tarkoitetussa ryhmäkodissa.

 

”Maija on ennakkoluulottomasti tarttunut perushoitoon vähäisestä kokemuksesta huolimatta, kuntouttanut lapsia aktiivisesti ja hoitanut huolella kaikki muut annetut työtehtävät. Ennen kaikkea Maija on ollut aktiivisesti ja oma-aloitteisesti kehittämässä Hiialan lapsille tärkeää multisensorista toimintaa mm. kehittämällä aistimatkoja ja valmistamalla painoleluja ja tuomalla uutta opittavaa myös vanhoille konkareille, kertoo Annu Aromaa, Hiialan palveluesimies.

"Maija on luonnollisesti ja arvostavasti ollut vuorovaikutuksessa lasten kanssa, kohdellut kaikkia lapsia tasavertaisesti sekä sujuvasti tullut osaksi työyhteisöä", jatkaa Aromaa.

”Mun kesä Hiialassa oli tosi antoisa ja opettavainen. Pääsin tekemään paljon sellaista mitä en ennen ollut nähnyt tai tehnyt, opin paljon niin itsestäni mutta myös työhön liittyviä käytännön asioita”, kertoo Maija Rintala. Hän kuvailee työyhteisöään kannustavaksi ja kiittelee erityisesti hyvää perehdytystä ja sitä miten hänet otettiin hyvin mukaan työyhteisöön.

Rintalan opinnot jatkuvat Turun Ammattikorkeakoulussa ja syksyn aikana hän aikoo tehdä keikkatyötä sote-alalla. Rinnekoti työllisti tänä kesänä noin 120 kesätyöntekijää eri toimintayksiköissä. Kehitysvamma-alan suurimpana toimijana Rinnekoti kantaa myös yhteiskuntavastuuta, jotta sote-alan opiskelijat pääsevät tutustumaan ja saamaan kokemusta kehitysvamma-alasta.

Lämpimät onnittelut Maijalle!

 

Vastuullinen kesäduuni -tutkimus: kesätyö vahvistaa nuorten luottamusta tulevaisuuden työllistymiseen

Suomalaisten nuorten kesätyökokemukset ovat kokonaisuudessaan huippuluokkaa ja kesätyöprosessi on viritetty korkealle tasolle. Kesätyökokemus rakentaa vahvasti nuoren pystyvyyskäsitystä työntekijänä.

Yli 80 prosenttia Vastuullinen kesäduuni -kampanjan kesäduunikyselyyn vastanneista nuorista sanoo kesätyökokemuksen lisänneen luottamusta tulevaisuuden työllistymiseen. Kesätyötehtävät koetaan mielekkäinä ikäryhmästä riippumatta, mutta alle 18-vuotiaat kesätyöntekijät kokevat kohdanneensa epäoikeudenmukaista kohtelua muita ikäryhmiä useammin.

“Nuoria kesätyöntekijöitä ei saa aliarvioida. On huolehdittava, että heidät otetaan tosissaan, jotta he kokevat saavansa äänensä kuuluviin”, ohjeistaa Vastuullinen kesäduuni -kampanjan projektijohtaja Päivi Salminen-Kultanen.

Myös perehdytyksessä on pientä parantamisen varaa. Erityisesti vanhemmat ja useamman vuoden samassa yrityksessä työskennelleet kesätyöntekijät toivoivat kattavampaa perehdytystä, samoin naiset. Toisaalta henkilökohtaiseen ohjaamiseen on panostettu ja kesätyöntekijät kokevat pääsevänsä kehittymään kesätyössään enemmän kuin aiempina vuosina.

”Tutkimustulosten mukaan huomiota tulee kiinnittää sukupuolten väliseen tasa-arvoon erityisesti ohjauksen kohdalla, nuorimpien kesätyöntekijöiden äänen kuulumiseen ja vanhimpien kesätyöntekijöiden perehdytykseen. Kaiken kaikkiaan kesätyöprosessin on pystyttävä huomioimaan yksilölliset tarpeet yhä paremmin“, Päivi Salminen-Kultanen painottaa.

Tulokset selviävät Vastuullinen kesäduuni 2018 -kampanjaan liittyvästä kesätyötutkimuksesta. Vastuullinen kesäduuni -kampanjan tutkimukseen osallistui 128 yritystä ja vastasi 7790 14–29-vuotiasta nuorta.

Vuoden parhaat kesätyönantajat ovat IKEA, Fastems Oy ja Kraton Chemical

Vastuullisin kesäduuni 2018 -kilpailun voittoon ylsi pienten ja keskisuurten sarjassa kemian alan yritys Kraton Chemical ja suurten yritysten sarjassa Fastems Oy. Uudessa 1000Plus-sarjassa voiton vei IKEA.

“IKEA tarjoaa huipputason kesätyökokemuksen. Osa-alueista jopa neljä, hakijakokemus, työtehtävien mielekkyys, perehdytys ja oikeudenmukaisuus, arvioidaan 1000PLUS sarjan kaikkein parhaimmiksi. Erinomainen suoritus heijastuu edelleen yleisen tyytyväisyyden erittäin korkeana tasona.”

“Fastemsin kesätyöntekijät ovat todella viihtyneet kesätyössään. Kaikki Fastemsin kesätyön osa-alueet yltävät erinomaiselle tasolle, hyvin lähelle parhainta arvosanaa. Kokonaistyytyväisyys ja työsopimusten hoitaminen arvioidaan suurten sarjan parhaimmiksi.”

“Kaikki Kraton Chemicalin kesätyökokemuksen osa-alueet yltävät erinomaiselle tasolle, suurin osa hyvin lähelle parhainta arvosanaa. Erityisenä vahvuutena nousee kesätyöntekijöiden oikeudenmukainen kohtelu, joka arvioidaan sarjansa parhaimmaksi. Kokonaistyytyväisyyden taso on huikea ja samalla sarjansa paras.”

 

Infoa Vastuullinen kesäduuni -kampanjasta ja tutkimuksesta:

Vastuullisin kesäduuni -kilpailuun osallistui 128 työnantajaa ja vastauksia saatiin 7790 kesätyöntekijältä iältään 14–29-vuotiaita. Kilpailu toteutettiin verkkokyselynä touko-heinäkuun 2018 aikana ja voittajat valittiin kesätyöntekijöiltä saadun kokonaispalautteen perusteella. Työnantajia arvioitiin muun muassa työnhakuprosessin, perehdytyksen, työtehtävien mielekkyyden ja tasapuolisuuden perusteella. Tutkimuksen toteutti T-Media Oy.

Oikotie Työpaikkojen luotsaama Vastuullinen kesäduuni 2018 -kampanjaan osallistui tänä vuonna ennätykselliset 459 työnantajaa, jotka tarjosivat yhteensä yli 65 000 vastuullista kesätyöpaikkaa. Kampanjaan osallistuvat työnantajat sitoutuvat kuuteen hyvän kesätyön periaatteeseen, jotka ovat hyvä hakijakokemus, mielekäs työ, perehdytys ja ohjaaminen, oikeudenmukaisuus ja tasapuolisuus, kohtuullinen palkka sekä kirjallinen työsopimus ja työtodistus. Vuoden 2018 kampanjan pääyhteistyökumppanit ovat Telia, Destia, S-ryhmä, Barona, Varma, Kojamo, Metsä Group, Kraton Chemical, EK, Taloudellinen tiedotustoimisto TAT ja T-Media. www.kesaduuni.org, #vkd2018

 



Lisää tarinoita


Info

Ammattilaisinfo

Lisää tietoa ammattilainen

Yhteys

Haluaisitko tutkimusyhteistyöhön kanssamme?

Tarjoamme monipuolista osaamista tutkimustoiminnan ja kokemustiedon yhdistämiselle Ota yhteyttä >

Haluatko hakea apurahaa?

Haluatko tietää enemmän asumispalvelustamme tai siihen liitettävistä tukipalveluistamme? Ota yhteyttä >