15.9.2020

Vammaisalalla sairaanhoitajat iloitsevat arjen pienistä onnistumisista

Tämä artikkeli on toteutettu Duunitorin haastattelujen pohjalta yhteistyössä Rinnekodin kanssa ja julkaistu alkujaan täällä.

Sairaanhoitajat rakentavat Rinnekodin asumisen yksiköissä päivittäin hyvää ja asiakkaiden näköistä arkea erilaisille kehitysvammaisille ihmisille. Nyt Viva Sippola ja Satu Waldén kertovat, millaista on arjen ilojen ja haasteiden värittämä työ.

Vehreän mäen päällä kohoavan kerrostalon kerhohuoneesta kajahtaa tunnettu suomalainen iskelmä.

Joukko Rinnekodin Arvola-yksikön asukkaita on kokoontunut sinne lempipuuhaansa – laulamaan karaokea.

“Täällä on laulettu harva se ilta siitä lähtien, kun saimme karaokelaitteet käyttöömme”, nauravat Arvolan palveluyksikön johtaja Viva Sippola sekä yksikön vastaava sairaanhoitaja Satu Waldén.

Lauluvuoroaan odottelevat keskustelevat uuden kerhohuoneen nimestä. Toistaiseksi eniten kannatusta saa Esson Baari.

Hyvä arki on eläjiensä näköistä

Espoon Lakistossa sijaitsevassa Arvolassa asiakkaat asuvat omissa asunnoissaan kodikkaassa kerrostaloympäristössä.

“Paikkana tämä ei ole lainkaan laitosmainen, vaan voisi olla kenen tahansa koti. Elämme täällä mäen päällä omissa kotoisissa oloissamme”, Viva kuvailee.

Kaikkien yhteinen tavoite on, että Rinnekodin asiakkaat saavat elää hyvää, omannäköistään arkea.

Sen rakentaminen aloitetaan Arvolassa heti aamutuimaan.

Aamupalan jälkeen osa asiakkaista aloittaa päivänsä kodin touhuissa. Osa taas suuntaa päiväksi päiväaikaiseen toimintaan kodin ulkopuolelle.

Mustatakkinen nainen seisoo metsäpolun varrella ja katsoo kameraan päin hymyillen.

Satu viihtyy töissä Arvolan kodinomaisessa ja luonnonläheisessä ympäristössä. Läheisillä metsäpoluilla lenkkeily on myös monien asiakkaiden lempipuuhaa.

Yksikön työntekijät tekevät päiväaikaisen toiminnan kanssa tiivistä yhteistyötä, jotta arki sujuisi mahdollisimman mutkattomasti.

“Yhteydenpitomme alkaa usein jo aamulla, ennen kuin asiakas on lähtenyt kotoa. Jos huomaamme poikkeavuutta asiakkaan voinnissa, olemme heti yhteydessä päiväaikaiseen toimintaan, jotta siellä osataan tarpeen tullen mukauttaa ohjelmaa”, Satu kertoo.

Yhteyttä pidetään matalalla kynnyksellä molempiin suuntiin. Ongelmatilanteissa päiväaikaisesta toiminnasta kysytään apua tai pyydetään tuttua työntekijää käymään paikan päällä.

“Myös asiakkaalle luo turvallisuuden tunnetta se, että tiedämme mitä päiväaikaisen toiminnan aikana on tapahtunut ja päinvastoin”, Viva tähdentää.

Arjessa on aikaa yhteisille hetkille ja läsnäololle

Rinnekodissa sairaanhoitajilla on vastuullaan esimerkiksi lääkehoito ja ensiapu. Hoitotyön lisäksi he ovat tiiviisti mukana asiakkaiden elämässä aina kauppareissuista ja lääkärikäynneistä yhteisiin levyraateihin ja pizzailtoihin.

“En kulje töissä pelkästään lääkepurkit kädessä, vaan olemme mukana arjessa kokonaisvaltaisesti”, Satu kuvailee.

Asiakkaat osallistuvat paljon oman arkensa suunnitteluun. Viikoittaisissa palavereissa ideoidaan yhdessä tulevia aktiviteetteja ja aterioita, ja pienetkin arjessa esiin nousevat toiveet huomioidaan.

“Joinakin päivinä pelataan yhdessä petankkia tai käydään pitkällä kävelyllä lähimetsässä. Toisinaan taas ketään ei oikein huvita tehdä mitään, ja sekin on ihan sallittua. Ne ovat yhtä lailla asiakkaiden omannäköisiä päiviä.”

Sinipaitainen ja mustatakkinen nainen seisoo vehreän kuusimetsän edustalla ja katsoo kameraan päin hymyillen.

Arvolassa sairaanhoitajat tekevät hoitotyön ohella paljon myös arkisia puuhia asiakkaiden kanssa. Hiljattain rakennettiin yhdessä käpytaideteos pihaa koristamaan.

Työntekijät eivät ole Rinnekodin asiakkaille kaukaisia auktoriteetteja, vaan tuttuja ja turvallisia lähimmäisiä, joiden kanssa voi iloita, surra ja välillä suuttuakin.

“Aito läsnäolo on tässä työssä äärimmäisen tärkeää. On kohdattava ihminen omana itsenään – ja oltava yhtä lailla oma itsensä itsekin”, pohtii Viva.

“Täällä henkilöstömitoitus on sellainen, että asiakkaiden arjessa todella ehtii puuhata mukavia asioita sekä jakaa iloja ja murheita. Ajanpuutteen vuoksi ei tarvitse kokea riittämättömyyttä”, Satu lisää.

Joskus väsyttää ja suututtaa, ja sen saa sanoa ääneen

Satu vaihtoi sairaanhoitajauransa suuntaa kehitysvamma-alalle tehtyään 20 vuoden uran vanhustyössä.

Viva puolestaan aloitti työnsä Rinnekodissa lähihoitajana, mutta päätti pian lähteä opiskelemaan sairaanhoitajaksi. Valmistuttuaan hän eteni vastaavan sairaanhoitajan pestistä edelleen yksikön johtajaksi.

“En ole varsinaisesti suunnitellut etenemistä, vaan vastuualueita on tullut luontevasti lisää ammatillisen kehittymisen myötä. Rinnekodissa on paljon erilaisia urapolkuja, ja kouluttautumista tuetaan”, Viva pohtii.

Vaikka Rinnekodissa sairaanhoitajien ja asiakkaiden yhteiseen arkeen sisältyy paljon mukavaa tekemistä, on kehitysvammaisten asiakkaiden tukeminen ajoittain myös hyvin kuormittavaa.

Siksi työntekijät tarvitsevat tukea itsekin.

Tarpeen tullen esihenkilön kanssa pohditaan yhdessä keinoja työkuorman keventämiseen ja mukauttamiseen muuhun elämään sopivaksi.

“Jos joskus väsyttää ja suututtaa, sen voi sanoa esihenkilölle ääneen. Täällä kenenkään ei tarvitse olla yli-ihminen, jonka täytyisi vain jaksaa ja jaksaa”, Satu painottaa.

Kaksi naista istuu ulkona terassipöydän äärellä ja pitävät kahvikuppeja käsissään.

Arvolan terassi on yksi asiakkaiden ja työntekijöiden lempipaikoista. Siellä syödään iltapalaa, pidetään levyraateja ja joskus vain ollaan.

Työssä jaksamisessa auttaa myös tiimi, jossa jokainen saa olla oma itsensä ja näyttää tunteensa.

“Voit sanoa ajatuksesi ääneen, olla eri mieltä ja tulistuakin, mutta silti asioista voidaan keskustella rakentavasti”, Satu kuvailee.

“Olemme kaikki erilaisia sekä persoonaltamme että osaamiseltamme, ja se onkin tiimimme suurin rikkaus. Jokainen saa olla oma itsensä ja toisaalta kehittyä itseään kiinnostavilla osa-alueilla”, Arvolan tiimiä rakentamassa ollut Viva lisää.

Onnistumisen kokemuksia saadaan pienistä ilon hetkistä

Satun ja Vivan mukaan Rinnekodissa työskentelyn kohokohtia ovat loppujen lopuksi arjen pienet hetket.

“Onnistumisen kokemuksia saattaa tulla esimerkiksi töihin saapuessa, kun asiakas huomaa minut ja huikkaa pihalla iloisesti: ‘Moi Viva, ootko sä tulossa töihin!’”, Viva kertoo liikuttuneena.

“Asiakkaille on usein tärkeintä, että joku on lähellä. Aina ei tarvitse edes jutella – riittää, että istutaan vierekkäin.”

Ja niin istutaan yhdessä tänäänkin. Kun laulut on laulettu ja on aika sammuttaa kovalla käytöllä ollut karaokelaite, huikkaa Viva, että pakkasessa on jäätelöä.

Asiakkaat ja työntekijät jäävät yhdessä Arvolan terassille nauttimaan jäätelötuuteista ja ilta-auringon lämmöstä, kunnes on aika hiljalleen valmistautua nukkumaanmenoon.

Aiheeseen liittyvät